Broilerin siivet maistuvat Mörkölle. Vihdoin ja viimein, puolen vuoden totuttelun jälkeen. Viime elokuussa Mörkö kipaisi pöydän alle piiloon kuullessaan luupussin rapinan, kavahti silminnähden kun näkökenttään siivilöityi siivenpala ja entäpä se haju - havaittavissa päivänselvä inhoreaktio. Yh! En varmana tuu lähellekään, saati koske tollaseen, syömisestä nyt puhumattakaan! Raa'at lihat aina naudanmahasta lampaan sisäelinseokseen luiskahtivat alas kurkusta tuosta vain ja niillä täytettyä kuppia odotettiin innosta täristen. Mutta ei, luu + mörkö -yhtälö ei vain tullut kuuloonkaan, sellaisesta ei edes puhuttu. En kuitenkaan luovuttanut. Välillä siipipussi lojui pakastimen perällä viikkoja ilman avaamista, mutta pääosin tutustuimme  tähän haisevaan kummajaiseen säännöllisen ahkerasti.  Edistys ei ollut päätähuimaavaa ja siivet olivat yhä ällöjä. Kastrointi muutti kuitenkin kaiken, kun Mörkö tajusi siipien olevan ruokaa ja sai oivalluksen, että ruoka kuuluu syödä. Sillä ei siis pidä vain leikkiä tai härnätä Topia, vaan sen määrätty päätepysäkki on pienen cavalierin massu. Sekös vasta oivallus oli ja yhtäkkiä luista tulikin hurjan kiinnostavia. Pian Mörkö siirtyi jo pöydän alta nenä pitkällä, varovaisin askelin, päivä päivältä metrin lähemmäksi ennen niin kauhistuttavaa siipeä. Tässä välissä jo ensimmäinen kanankaula meni kurkusta mukisematta alas. Astetta isompi siipi vain tuotti vielä hieman haastetta. Ensimmäinen suuri edistysaskel oli, kun Mörkö söi siivestä leikatun suikaleen ihan yksinään eikä suinkaan naudanmahan alle piilotettuna ja siitäkös vasta riemu ratkesi, kun koira poimi sen siiven vierestä. Vielä muutama päivä ja M pääsi jo nenäkosketukseen suuren ihmetyksenaiheen kanssa, eikä aikaakaan kun yllä oleva näky alkoi olla arkipäivää. Vieläkin siiven syönnin aloittamista arvotaan jokunen tovi, mutta viimeistään Topin tullessa kärkkymään omaa annostaan, alkavat Mörkönkin leuat laulaa. Nyt luupussin rapina saa karvaiset tohvelit liikkumaan valonnopeudella kohti keittiötä ja rätin, jonka päällä luita on määrä herkutella, ottaminen esille saa hännän viuhtomaan hurjaa tahtia.

Seuraava haasteemme ovat suuremmat, isompien eläinten luut. Kanan siivet, kaulat ja selät ovat nyt tuttu juttu, mutta pakkasessa vuoroaan odottelevat possun kylkiluutikut ja putkiluut tarjoavat varmasti riittämiin haastetta seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Toivottavasti niihin tottuminen kävisi edes himpun nopeammin ja niin uskonkin - alku tuntuu olevan Mörkölle aina hankala ja sen jälkeen kaikki sujuu sutjakkaasti. Näin toivomme!

Kovin urhealla, siiven arvoituksen ratkaisseella koiralla pitää toki olla Ihan Oma Ruokalista, joka näyttää pääpiirteissään tältä:

(tosin ruokalistan perimmäisin tarkoitus lienee ruokkijan avustaminen monipuolisuuden saralla)

MAANANTAI

• a+i: possun maksa + kasvis
• p: broilerin siipi

TIISTAI

• a+i: jauhettu lohi + kasvis
• p: broilerin selkä

KESKIVIIKKO

• a+i: hevosen jauheliha + kasvis
• p: kanan kaula x 2

TORSTAI

• a+i: naudanmaha / possun palaliha + kasvis
• p: broilerin siipi

PERJANTAI

• a+i: lampaan sisäelinseos / naudan sisäelinseos + kasvis + kananmuna kuorineen
• p: broilerin selkä

LAUANTAI

• a+i: kalkkunamassa + kasvis
• p: kanan kaula x 2

SUNNUNTAI

• a+i: naudan jauheliha  / nauta-sika -jauhelihaseos
• p: possun selkäranka

Kyllä tällaisilla eväillä pitäisi kelvata porskuttaa eteenpäin. Reilusti sekaruokinnalla elelevä Topi katselee kaihoisasti aina Mörkön kuppia kohti, joten sekin saa maistella lihoja ja luita Mörköä kannustaen - kilpailu on resurssitarkan Mörkön paras porkkana.