Tänäaamuna oli aika kääntää auton nokka kohti Varkautta. Koska kisoissa oli säkäluokkien puolesta käänteinen järjestys, herätyskello pirisi jo neljän aikaan. Aikaa oli tosin vähän turhankin reilusti, sillä napotimme Kimmon tallin pihalla jo seitsemän aikaan ;) Tiivistettynä päivän pääkohdat olivat hurjan reipas Topi ja Topi, joka meinasi melkein mennä pyytämään lisää alasläväytettäviä rimoja tuomarilta.
Varkaudessa oli tuomarikollegio, joten ei ollut mitään hajua mitä tuleman pitäisi. Topin kanssa tosin ei ole väliä, millainen rata on, sille kun ykkösten radat ovat pääsääntöisesti helppoja nakkeja. Sietävät ollakin, sen verran pitkään ollaan tahkottu ;) Ensimmäisen tuomarikokelaan rata oli päällepäin hälyttävän helppo, joten piti osata varautua yllättäviin jippoihin. Me olimme onnekkasti vasta numerolla 30, joten ehti hyvin poimia tyyppivirheet radoista esille ja miettiä omat kuviot vielä kertaalleen läpi. Topi joutui taas kylmiltään halliin, sillä sinne ei oltu toivottu vievän muita kuin suoritusvuorossa olevia koiria. Olikin tosi iloinen yllätys nähdä, miten hurjan reipas Topi oli! Jouduimme odottelemaan lähdössä jonkin aikaa, ja Topia alkoi vähän hermostuttaa. Sain tosissaan haukotella ja tasata hengitystä, ettei oma jännitys olisi tarttunut koiraan. Vihdoin pääsimme matkaan. Taas Topi yllätti iloisesti räjähtämällä into piukeena ekoille esteille. Kolmantena olleella A-esteellä tuomari tuli tosi lähelle ja Topin piti vähän aikaa funtsia tilannetta ja todeta sitten kaiken olevan ok ennen matkan jatkamista. Suurimmalle osalle koirista tämän radan kohtaloksi oli koitunut pian aan jälkeen ollut kohta: hyppykaarre, jossa koiran vauhti tippui, minkä jälkeen oli hirmu pitkä pituus ja kepit. Pituudella koiraa ei voinut ottaa haltuun tai hidastaa, koska palikat olisivat kolisseet ja vastaavasti pitkällä loikalla koira oli jo kepeistä ohi tullessaan täydellä vauhdilla. Suurin osa koirista ei myöskään osannut hakea itse keppejä, joilloin ne hakeutuivat kohti ohjaajaa ja juoksivat keppien ohi. Päätin käskyttää koiraa kepeille jo ennen pituutta, jolloin se todennäköisesti etenisi suoraviivaisesti kohti keppejä eikä hakisi minua tai hidastelisi. Riskinä oli toki se, että Topi kiiruhtaisi turhan innokkaasti kepeille ja kompuroisi pituudella. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut, sillä Topi sai ennen pituutta hirmuisen tarmonpuuskan ja oikein syöksyi kohti keppejä liidellen samalla kauniisti pituuden yli. Oli niin mielettömän kiva nähdä, miten Topi ihanan vapautuneesti ja innoissaan teki kaiken. Ehkä rentoudesta johtuen emme kuitenkaan selvinneet virheittä - Topi ei keskittynyt hyppyihin hirveästi minkä seurauksena rimoja nostavat ratatyöntekijät saivat liikuntaa. Ensimmäinen rima kolisi keppien jälkeen, toinen pian putken jälkeen keinulle mentäessä ja vielä lopussa Topi tarjoili rimannostajille jumppaa. Rata oli kuitenkin muuten todella siisti ja sujuva, eikä siellä ollut mitään sählinkiä tai arpomista esteillä. Parasta oli kuitenkin se, että Topia ei pelottanut juuri yhtään ja sillä oli taatusti kivaa. Nyt Topi oli jo oma itsensä, minkä aikakin kertoo - kellotimme komeat seitsemäntoista sekuntia alle ihanneajan. Verrattuna siihen parin viikon takaiseen +0.69 lukemaan ei hassummin ;)
Seuraavan radan tuomarikokelas oli vähän tiukempi aikojen kanssa, mutta tiesin ettei meillä ollut huolta, kun Topi tuntui olevan niin vauhdikkaalla tuulella. Aika oli tosin aika tiukka ykkösluokan radalle, jos miettii minejä ja varsinkin tuollaisia Mörkön kaltaisia tahmatassuja. Rataantutustumisessa kiinnitin erityistä huomiota sijoittumiseen hypyillä välttääkseni rimojen kolisemisen. Myös kontaktiesteet toivat vähän päänvaivaa, sillä Topi tuntuu paineistuvan aika lailla vieressä tuijottavasta tuomarista ja tuomari oli tällä radalla isokokoinen tummaan pukeutunut mies. Tuomari sijoittui kuitenkin mukavasti aika kauas kontakteista, joten ei tarvinnut vääntää ihmeellisiä valsseja päästäkseni hänen ja koiran väliin. Se tuntuu auttavan aika paljon Topia. Halliin päästessään Topi tiesi jo, että pääsee agilitaamaan ja oli jo valmiiksi innoissaan. Lähdössä se malttaa kuitenkin tosi hienosti, mikä on kyllä hyödyllistä - ison koiran kanssa kun on kätevä päästä sijoittumaan vähän kauemmaskin. Hypyt meni tosiaankin hengitystä pidättäen ja yritin antaa koiralle tosi paljon tilaa, suoristaa sen joka esteelle ja pitää vauhdin tasaisena. Taas Topi oli ihanan reipas ja estehakuinen ja rata sujui suorastaan täydellisesti ihan viime metreille asti. Tätä kohtaa olin jo rataantutustumisessa pelännyt: hypyn jälkeen käännyttiin päinvastaiseen suuntaan pussille, jolloin koiran piti kääntyä heti hypättyään. Rataantutustumisessa olin oikein miettinyt käyttäväni pari sekuntia isoon kaarteeseen ja juoksevani koiran mukana pari metriä vielä hypyn ohi. Ehkä mietin kohtaa kuitenkin vähän turhan paljon, jolloin en ollut skarppina ja käänsin ihan himpun liian tiukasti. Myös Topi oli jo vähän häslä ja hyppäsi laiskasti. Kolin kolin sanoi rima. Piti tosissaan purra hammasta, ettei näyttänyt koiralle virhettä, mutta kun näki miten innoissaan Topi oli niin harmitus kyllä katosi vikkelästi. Lopun vedimme täysillä ja vielä pisteeksi iin päälle Topi lävähti oikein kunnolla viimeisen riman päälle. Näin meillä! Rata oli taas muuten moitteeton eikä hampaankoloon jäänyt mitään murusia. Taitava Topi!
Ehdottomasti positiivista tänään oli se, miten reipas ja innokas Topi oli. Sitä on niin ihana katsoa, kun tietää miten halvaantunut pelosta se voisi olla ja miten hyvin se pystyy kokoamaan itsensä ja luottamaan, että kaikki on ihan okei. Yksi suurensuuri plussa oli myös paljon parantunut yhteistyö radalla. Topin kanssa oli kiva tehdä ja silläkin oli ihan hirmuisen kivaa. Kunhan vähän vielä opitaan toisistamme radalla, niin hyvä tästä tulee ;)
Rimaongelmaan pureudutaan nyt täysillä. Ilmeisesti suurin vika on koiran tekniikassa, sillä kukaan silminnäkijöistä ei osaa nimetä mitään sen suurempaa syytä tiputteluun. Kolinaa kuuluu niin minun kuin äitini kanssa ja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Pompputreenit siis käyntiin! Pitää myös alkaa pitää tarkkaa kirjaa tippumisista, että näkee miten iso ongelma kyseessä onkaan.
Mörkö taitaa tulla seuraaviin kisoihin mukaan, sillä eihän tästä tule mitään kun ei palkintoja tipu lainkaan! ;) Oli itselleni eka kisa, kun ei lähtenyt mitään mukaan. Kuvittelin jo kerskuvani viiden vuoden päästä, että mottomme on 'Ei kisaa ilman pakintoa'. Vitsi vitsi :) Mörkö oli kuitenkin mukana kisoissa ja käyttäytyi tosi nätisti. Meillä oltiin tänään myös erityisen sosiaalisella päällä - Mörkö tähyili mangustiasennossa ihania tyttöjä tai edes rapsuttavia käsiä. Vihaksi pistivät kyllä ihmiset, jotka eivät katso koiriensa perään... Useaan kertaan Mörkön yllätti takaapäin koira, jonka omistaja kälätti toisten kanssa koira löysällä remmillä. Hyvin Mörkön pinna kuitenkin piti, mutta selvästi huomaa, miten se parin yllätysvierailijan jälkeen alkaa pälyillä vartioivasti peppuaan. Ei kai sille vain voi mitään, että Mörkö vetää tyttöjä kuin hunaja mehiläisiä söpöllä peräsimellään ;)
Varkaudessa oli tuomarikollegio, joten ei ollut mitään hajua mitä tuleman pitäisi. Topin kanssa tosin ei ole väliä, millainen rata on, sille kun ykkösten radat ovat pääsääntöisesti helppoja nakkeja. Sietävät ollakin, sen verran pitkään ollaan tahkottu ;) Ensimmäisen tuomarikokelaan rata oli päällepäin hälyttävän helppo, joten piti osata varautua yllättäviin jippoihin. Me olimme onnekkasti vasta numerolla 30, joten ehti hyvin poimia tyyppivirheet radoista esille ja miettiä omat kuviot vielä kertaalleen läpi. Topi joutui taas kylmiltään halliin, sillä sinne ei oltu toivottu vievän muita kuin suoritusvuorossa olevia koiria. Olikin tosi iloinen yllätys nähdä, miten hurjan reipas Topi oli! Jouduimme odottelemaan lähdössä jonkin aikaa, ja Topia alkoi vähän hermostuttaa. Sain tosissaan haukotella ja tasata hengitystä, ettei oma jännitys olisi tarttunut koiraan. Vihdoin pääsimme matkaan. Taas Topi yllätti iloisesti räjähtämällä into piukeena ekoille esteille. Kolmantena olleella A-esteellä tuomari tuli tosi lähelle ja Topin piti vähän aikaa funtsia tilannetta ja todeta sitten kaiken olevan ok ennen matkan jatkamista. Suurimmalle osalle koirista tämän radan kohtaloksi oli koitunut pian aan jälkeen ollut kohta: hyppykaarre, jossa koiran vauhti tippui, minkä jälkeen oli hirmu pitkä pituus ja kepit. Pituudella koiraa ei voinut ottaa haltuun tai hidastaa, koska palikat olisivat kolisseet ja vastaavasti pitkällä loikalla koira oli jo kepeistä ohi tullessaan täydellä vauhdilla. Suurin osa koirista ei myöskään osannut hakea itse keppejä, joilloin ne hakeutuivat kohti ohjaajaa ja juoksivat keppien ohi. Päätin käskyttää koiraa kepeille jo ennen pituutta, jolloin se todennäköisesti etenisi suoraviivaisesti kohti keppejä eikä hakisi minua tai hidastelisi. Riskinä oli toki se, että Topi kiiruhtaisi turhan innokkaasti kepeille ja kompuroisi pituudella. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut, sillä Topi sai ennen pituutta hirmuisen tarmonpuuskan ja oikein syöksyi kohti keppejä liidellen samalla kauniisti pituuden yli. Oli niin mielettömän kiva nähdä, miten Topi ihanan vapautuneesti ja innoissaan teki kaiken. Ehkä rentoudesta johtuen emme kuitenkaan selvinneet virheittä - Topi ei keskittynyt hyppyihin hirveästi minkä seurauksena rimoja nostavat ratatyöntekijät saivat liikuntaa. Ensimmäinen rima kolisi keppien jälkeen, toinen pian putken jälkeen keinulle mentäessä ja vielä lopussa Topi tarjoili rimannostajille jumppaa. Rata oli kuitenkin muuten todella siisti ja sujuva, eikä siellä ollut mitään sählinkiä tai arpomista esteillä. Parasta oli kuitenkin se, että Topia ei pelottanut juuri yhtään ja sillä oli taatusti kivaa. Nyt Topi oli jo oma itsensä, minkä aikakin kertoo - kellotimme komeat seitsemäntoista sekuntia alle ihanneajan. Verrattuna siihen parin viikon takaiseen +0.69 lukemaan ei hassummin ;)
Seuraavan radan tuomarikokelas oli vähän tiukempi aikojen kanssa, mutta tiesin ettei meillä ollut huolta, kun Topi tuntui olevan niin vauhdikkaalla tuulella. Aika oli tosin aika tiukka ykkösluokan radalle, jos miettii minejä ja varsinkin tuollaisia Mörkön kaltaisia tahmatassuja. Rataantutustumisessa kiinnitin erityistä huomiota sijoittumiseen hypyillä välttääkseni rimojen kolisemisen. Myös kontaktiesteet toivat vähän päänvaivaa, sillä Topi tuntuu paineistuvan aika lailla vieressä tuijottavasta tuomarista ja tuomari oli tällä radalla isokokoinen tummaan pukeutunut mies. Tuomari sijoittui kuitenkin mukavasti aika kauas kontakteista, joten ei tarvinnut vääntää ihmeellisiä valsseja päästäkseni hänen ja koiran väliin. Se tuntuu auttavan aika paljon Topia. Halliin päästessään Topi tiesi jo, että pääsee agilitaamaan ja oli jo valmiiksi innoissaan. Lähdössä se malttaa kuitenkin tosi hienosti, mikä on kyllä hyödyllistä - ison koiran kanssa kun on kätevä päästä sijoittumaan vähän kauemmaskin. Hypyt meni tosiaankin hengitystä pidättäen ja yritin antaa koiralle tosi paljon tilaa, suoristaa sen joka esteelle ja pitää vauhdin tasaisena. Taas Topi oli ihanan reipas ja estehakuinen ja rata sujui suorastaan täydellisesti ihan viime metreille asti. Tätä kohtaa olin jo rataantutustumisessa pelännyt: hypyn jälkeen käännyttiin päinvastaiseen suuntaan pussille, jolloin koiran piti kääntyä heti hypättyään. Rataantutustumisessa olin oikein miettinyt käyttäväni pari sekuntia isoon kaarteeseen ja juoksevani koiran mukana pari metriä vielä hypyn ohi. Ehkä mietin kohtaa kuitenkin vähän turhan paljon, jolloin en ollut skarppina ja käänsin ihan himpun liian tiukasti. Myös Topi oli jo vähän häslä ja hyppäsi laiskasti. Kolin kolin sanoi rima. Piti tosissaan purra hammasta, ettei näyttänyt koiralle virhettä, mutta kun näki miten innoissaan Topi oli niin harmitus kyllä katosi vikkelästi. Lopun vedimme täysillä ja vielä pisteeksi iin päälle Topi lävähti oikein kunnolla viimeisen riman päälle. Näin meillä! Rata oli taas muuten moitteeton eikä hampaankoloon jäänyt mitään murusia. Taitava Topi!
Ehdottomasti positiivista tänään oli se, miten reipas ja innokas Topi oli. Sitä on niin ihana katsoa, kun tietää miten halvaantunut pelosta se voisi olla ja miten hyvin se pystyy kokoamaan itsensä ja luottamaan, että kaikki on ihan okei. Yksi suurensuuri plussa oli myös paljon parantunut yhteistyö radalla. Topin kanssa oli kiva tehdä ja silläkin oli ihan hirmuisen kivaa. Kunhan vähän vielä opitaan toisistamme radalla, niin hyvä tästä tulee ;)
Rimaongelmaan pureudutaan nyt täysillä. Ilmeisesti suurin vika on koiran tekniikassa, sillä kukaan silminnäkijöistä ei osaa nimetä mitään sen suurempaa syytä tiputteluun. Kolinaa kuuluu niin minun kuin äitini kanssa ja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Pompputreenit siis käyntiin! Pitää myös alkaa pitää tarkkaa kirjaa tippumisista, että näkee miten iso ongelma kyseessä onkaan.
Mörkö taitaa tulla seuraaviin kisoihin mukaan, sillä eihän tästä tule mitään kun ei palkintoja tipu lainkaan! ;) Oli itselleni eka kisa, kun ei lähtenyt mitään mukaan. Kuvittelin jo kerskuvani viiden vuoden päästä, että mottomme on 'Ei kisaa ilman pakintoa'. Vitsi vitsi :) Mörkö oli kuitenkin mukana kisoissa ja käyttäytyi tosi nätisti. Meillä oltiin tänään myös erityisen sosiaalisella päällä - Mörkö tähyili mangustiasennossa ihania tyttöjä tai edes rapsuttavia käsiä. Vihaksi pistivät kyllä ihmiset, jotka eivät katso koiriensa perään... Useaan kertaan Mörkön yllätti takaapäin koira, jonka omistaja kälätti toisten kanssa koira löysällä remmillä. Hyvin Mörkön pinna kuitenkin piti, mutta selvästi huomaa, miten se parin yllätysvierailijan jälkeen alkaa pälyillä vartioivasti peppuaan. Ei kai sille vain voi mitään, että Mörkö vetää tyttöjä kuin hunaja mehiläisiä söpöllä peräsimellään ;)
Kommentit