Nyt on sitten ensimmäiset viralliset agikisat takana ja hyvinhän ne menivät.

Käänsimme nokan kohti maneesia puoli kahdeksalta lauantaiaamuna. Rataantutustumiset oli ilmoitettu alkaviksi yhdeksän aikaan ja ekakertalaisina ajattelimme menevämme hyvissä ajoin paikalle. Kisakirjat olimme onneksi saaneet ostettua jo aikaisemmin, joten niiden kanssa ei tarvinnut enää alkaa sählätä. Mittausta saimme odotella pitkän ajan, sillä se pääsi käyntiin vasta himpun ennen yhdeksää ja itselleni tulikin hieman kiire, kun piti käydä heittämässä Mörrikkäotus takaisin autoon mittauksen ja minien sekä midien rataantutustumisen välissä. Mittauksessa Mörkö osoittautukin miniksi, mutta sen verran rajamailla pojan säkä on, että tuomari laittoi sen kiertoon ja kehotti meitä mittauttamaan koiran kakkos- ja kolmosluokat tuomaroineella Minna Väyrysellä. Luokka jäi kuitenkin vielä avoimeksi, sillä lahopäänä unohdin kakkosmittauksen täysin suoritusten jälkeen ja koira ehti matkata jo kotiin. Starttasimme Mörkön kanssa siis minien, joita oli kahdeksan, viimeisenä numerolla viisitoista. A-rata vaikutti rataantustumisessa ihan mukavalta, sellaiselta jonka molemmat koirat varmasti selvittäisivät hienosti, jos kaikki menisi hyvin. Otin Mörkön autosta vähän liian aikaisin, mutta hienosti sen into ja keskittyminen säilyivät omaan vuoroomme asti. Kaikki olikin mennyt siihen asti yllättävän mallikkaasti, joten johan olikin jo aika suunnan kääntyä kohti alamäkeä ja minun emämunaukseni astua esiin. Hieman hermotuksissani en tietenkään muistanut, että tuomarin lupaa pitää odottaa, joten lähdimme vauhdikkaasti liikkeelle vielä kun ajanottolaitteita säädettiin, jonka johdosta meidät hylättiin. En tajunnut itse vielä radan aikana mistä tuomarin näyttämä hylky napsahti, mietin jo oliko  Mörkö hypännyt jonkun esteen väärältä puolelta huomaamattani vai olinko opetellut radan ihan väärin. Radan jälkeen ilmenikin virheeni ja kyllähän se pikkuisen kaihersi, kun suoritus oli muuten puhdas, mutta enpähän varmasti tee samaa virhettä uudelleen. Mörkön vauhti oli joka tapauksessa ilahduttava ja oli kiva huomata etten itse ollut ainakaan ihan jännityksestä kipsissä. Kisoja tulee ja menee ja kerranhan tämä virhe pitää tehdä ja hyvä että se näin ekalla kerralla tuli.

Topin tuomarin tarkastuksessa käyttänyt äitini kertoi, että mittaus oli jätetty väliin ja Topi oli ollut niin makkaran lumoissa, että oli ollut Topiksi aivan ylitsevuotavan luoksepäästävä. Voitto jo sekin, kaikki oli siitä eteenpäin vain pelkkää plussaa. Makseille oli oma rataantutustumisensa ja ohjauskuviot ja linjat piti miettiä ihan uusiksi, Topia ja Mörköä kun ei voi ohjausherkkyydeltään ja irtoamiseltaan identtisiksi kutsua. Topi odottelikin minua jo ulkona äidin kanssa, joten minun ei tarvinnut paljoa muuta tehdä kun hakea se sieltä. Topi oli juuri sopivassa vireystilassa, ei liian häslä muttei mikään puolinuokkuva yhteistyökyvytön karvalapanenkaan. Radalla ei ollut mitään ongelmia, koira osasi hommansa täydellisesti ja minäkin sain hoidettua osani ihan kiitettävästi. Ihanneaika ei ollut mitenkään erityisen tiukka, sillä alitimme sen vajaalla kymmenellä sekunnilla vaikka teimme kontaktitkin huolella emmekä esimerkiksi kepeillä pitäneet erityistä kiirettä. Kärjen paimenkoiraohjuksiin meillä on vauhdin suhteen kuitenkin sen verran matkaa, että vaikka olisimmekin nipistäneet aikaa kontakteilla yms. pois, tuskin sijoituksemme olisi parantunut. Ensimmäisestä startistamme napsahti siis pyöreä nolla, joka on aika hieno suoritus.

Toinen rata oli omaan silmääni jo paljon vaikeampi, siinä oli esimerkiksi putkihässäkkä, josta tuli rataantutustumisessa "ei me nyt tällasta osata" -olo. Kuitenkin juuri se kohta meni molemmilla koirilla hienosti ja kämmit sattuivat ihan muihin kohtiin. Mörkön kanssa aloitimme ja lopetimme vauhdikkaasti ja varmasti, mutta siitä mitä niiden välillä tapahtui, ei voi sanoa samaa. Rata alkoi siis hyvin. Sitä kesti aina kahdeksannelle esteelle, joka oli rengas, jossa Mörkö hyppäsi kehikosta. Itse jäin huuli pyöreänä seisomaan, sillä olin pitänyt rengasta meillä varmana esteenä, jossa koira ei ole tehnyt pitkiin aikoihin minkäänlaista virhettä. Erheestähän olisi tullut vain vitonen, mutta koira oli menossa jo tuulispäänä puomille, jota ei olisi kuulunut vielä suorittaa, joten annoin sen sinne mennä, mitäs me vitosilla tekemään. Loppu meni hienosti, kepukatkin ja kaikki.

Topin kanssa teimme virheen vähän myöhemmässä vaiheessa, putkella. Alun putkikiemurat olimme selvittäneet mallikkaasti, joten en ajatellut, että tässä toisessa kohdassa tulisi virhe. Puomilta oli kolme putken päätä tarjolla ja tarkoitus oli mennä keskimmäiseen. Pahaksi onneksi aurinko paistoi suoraan silmiini ja huidoin vähän minne sattuu ja, hups, sinnehän se koira sujahti, väärään putkeen. Lopussa en ohjannut enää niin huolellisesti ja hypyiltä kepeille käännyttäessä Topin kaari oli melko laaja ja se hyppäsi miltei toisenkin hypyn perään, mutta sain sen lopulta menemään kepeille.

Ratojen jälkeen oli vuorossa palkintojenjako. Topi sijoittui nollallaan kolmanneksi kahden PoKSia edustavan bordercollien jälkeen ja sai palkinnokseen levyn suklaata, viiden euron arvoisen lahjakortin Mustiin&Mirriin ja vielä pehmoisen vinkulelun, joka on tosin nyt jo entinen.
Hyvä mieli jäi kaiken kaikkiaan kisoista ja taisipa pieni kisauskärpänenkin puraista... :) Suuren suuri kiitos vielä tätäkin kautta kaikille jotka avustivat Topin kanssa ja auttoivat meitä osallistumaan kisoihin!

Mörkön kanssa suuntaamme todennäköisesti JoAn itsenäisyyspäivän kisoihin, mutta Topin suhteen pitää vielä miettiä kisaussuunitelmia, kivahan se olisi enemmänkin kisata.