Siilinjärvellä sujui eilen verrattain paremmin kuin viikko sitten Varkaudessa. Edustuksesta vastasi tällä kertaa vain Topi, sillä Mörkö oli mukana turistina. Vieläpä parturoituna turistina, sillä suivaannuin perjantai-iltana pikkumustan ruokakupissa uivasta otsatukasta ja heiluttelin vähän saksia. Aluksi ajattelin siistiä vain päälaen, mutta jalkojen, rinnuksen, pepun ja kylkien karvat irvistelivät siihen malliin, että nekin saivat äkkilähdön. Mörköllä on nyt taas huomattavasti kevyempi olla ja se on siistimpikin. Ninka lupasi meille koneen lainaan, jotta saan vielä viimeisteltyä Mörkön kuontalon, joka on vielä melko raakile tasaisuutensa suhteen.

Tarjolla oli kolme rataa, jotka tuomaroi Minnä Väyrynen. Tuttuun tapaan luvassa oli kinkkisiä ratoja. Päivän urakka starttasi hyppyradalla, jonka menin myös Ilon kanssa. Topi teki suhteellisen nätisti ja siististi, mutta muurilla se kolautti palikan alas; tuloksena vitonen ja kolmas sija. Keskimmäinen rata vasta vaikea olikin, jos koira ei ollut koko ajan tiukasti käpälässä. Topihan ei ollut ja riensi putkeen rataantutustumisessa aivan käsittämättömältä tuntuneessa kohdassa. Alla oli jo tosin pudonnut rima, joten paljoa emme menettäneet. Radalla oli muutakin sähellystä, sillä Topi oli aivan yllättävän nopea ja reippaasti irtoava, mihin en tietenkään ollut osannut varautua. Ohjasin myös taas kerran liian lepsusti ja sievästi. Viimeiselle radalla yritin asennoitua toisin ja ohjata kuin Orenius, ja sehän tepsi kuin tepsikin. Oikeastaan minulle valkeni vasta eilen, millaista ohjausta Topi todella kisoissa vaatii; tiukkaa käskytystä ja varmaa tietoa siitä, että sitä ohjataan eikä sen tarvitse huolehtia. Eipä Topi myöskään rikki mennyt vähän ronskimmasta käsittelystä - päinvastoin. Rata oli tosi hieno, varmasti paras mitä olemme kisoissa tehneet, mutta kolmanneksi viimeinen este koitui kohtaloksemme. Topi, joka ei ikinä loikkaa puomin alasmenoa, laukkasi eilen reteästi sen yli. Eniten kismitti se, että jos olisin ollut hereillä, kuuliainen Topi olisi ihan varmasti hidastanut ja ottanut kontaktin. Täysin oma vikani siis. Tulos viisi ja 4. sija.

Eilen ärsytti melkoisesti viimeisen radan virhe, mutta jälkeenpäin ajateltuna kisapäivä oli hyvä. Topi löysi vauhtinsa ja intonsa: se irtosi ja haki itse esteitä. Maksamakkaravoileipä ja Cesar-ateria (jollaista en ikimaailmassa olisi kuvitellut ostavani) varmasti tekivät myös tehtävänsä, sekä se, että minä olin Topin kanssa kisapaikalla enemmän ennen starttia. Yleensä äiti on lämmitellyt koiran, mikä selvästi on haitannut Topin käsitystä siitä, kuka sitä ohjaa. Varma tieto siitä, että parhaat namiapajat löytyvät minun taskustani on Topille tärkeää :) Palkintojakin tuli, myös Ilon radasta. Tuuletuksen arvoinen asia myös se, että kumpikaan pojista ei edes yrittänyt mutista toisille koirille kertaakaan koko päivän aikana.

Topi haluaa loppuun vielä kiittää vauhdikkaisiin suorituksiin kannustaneesta muhevasta ruuasta Rapsua ja onnitella rotutoveriaan hienosta luokkanoususta :)

Kisapäivän jälkeen väsyttää (huomatkaa hieman harmaantuneet huulenpielet sekä kaulakurtut, joista saadaan kiittää Topin pari numeroa liian suurta nahkaa)