Ilmotin Mörkön tokon minikurssille, johon kuuluu yhteensä neljä treenikertaa teoriakerran lisäksi. Josko näin saisin vähän lisää ryhtiä tähän meidän treenaamiseen. Toisaalta, hassua kyllä, tuntuu että edistystä tapahtuu nopeammin kun treenaillaan huippulyhyitä juttuja aina silloin tällöin kun taas syksyllä tunnuttiin junnaavan paikalla kun treenattiin säännöllisemmin ja suunnitelmallisemmin. Kyseessä on siis kurssi, jonka teemana on kohti kisoja, eli siis toivon mukaan just sopiva meille. Olettaen siis että todella lähenemme kisavalmiutta edes siedettävällä nopeudella ;)

Jos nyt kokoan jollain tavalla alokasluokan liikeiden tilannetta, niin muutama liike alkaa olla sellaisia, jotka voisi kisoissa ehkä esittää ja pari sitten sellaisia, joita ei ole edes pahemmin treenattu. Loput on sitten sellaisia niin ja näin -tapauksia, joiden treenaaminen edistyy kuitenkin ihan mukavasti. Luoksetulo on aina ollut Mörkön lemppari ja sen se tekee nätisti ja varmasti. Samoin liikkeestä maahanmeno on melkoisen siisti paketti, mutta hiottavaa löytyy vielä paljon. Liikkeestä seisominen on ihan hyvällä mallilla, kiitos ahaa-elämykseni, joka avarsi että olen opettanut uutta käskysanaa ihan turhaan. M nimittäin pysähtyy kuin seinään odota-sanasta. Eihän me oltukaan sitä uutta käskyä harjoiteltukaaan kuin vajaa puoli vuotta... :) Paikalla olo on tullut varmemmaksi, muttei se läheskään ole vielä sillä tasolla, että sitä kannattaisi kisoihin tuollaisenaan lähteä kokeilemaan. Ollaan otettu paljon erilaisia paikkamakuita: ihan viidestä sekunnista aina neljään minuuttiin ja eri etäisyyksillä. Lisää varmuutta vain vielä ja palkkauksessa pitää kiinnittää huomiota siihen, että vapautuksen jälkeen ei tapahdu yhtään mitään. Seuraamista en ole ottanut vieläkään kuin vain enintään kymmenen askeleen pätkissä ettei koiran into lopahda ja olen palkannut aina eri tavalla. Alussa Mörköllä olisi aina kauhea hinku vähän edistää, mutta korjaa kyllä nopeasti oikean paikan. Välillä vähän väljää vieläkin, mutta selvästi parantunut alkuvuodesta. Käännöksiä pitää ottaa ehdottomasti lisää ja treenata sitä, että perusasennon pitää olla tiivis myös seuraamisesta pysähdyttäessä. Kyllä tässä työmaata riittää, katsotaan nyt onko ne heinäkuun alussa olevat kisat tavoite vai jotkin myöhemmät.

Loppukevennykseksi viikon takaisia kuvia suolta. Kun vain saisi joskus sivuillekin laitettua... Topin kuvien määrä on vähän laiha, sillä en ole saanut kaikkia vielä purettua. Mutta onpahan kerrankin mörriäisestä vähän enemmän : )

suopet4.jpg
"Mmm, kyllä suolla on mukavaa!"

suo3.jpg
Suon tuoksut kiehtoivat ensikertalaista Mörköä.

suopet3.jpg
Tykinkuula

suopet2.jpg
Ei kai sen tassut oikeasti noin isot ja karvaiset ole? :o

suo1.jpg

Pitää vielä mainita, että täältä löytyy kohta beagle aivan uudella värillä, black&tanilla, varustettuna. Ei, meille ei suinkaan ole tulossa uutta koiraa, vaan Mörkö vaihtaa pian rotua heittäessään hyvästit turkilleen. Uskallan ennustaa beaglea, mutta eihän sitä ikinä tiedä minkä näköinen otus pojasta kuoriutuukaan. Kenties, hm, luppakorvainen kääpiöpinseri? ;)