Hiljaista näyttäisi meidän elämässämme tätä nykyä olevan kirjoitusten perusteella. Päin vastoin, joka päivälle tuntuu olevan niin paljon jotain aktivitettia, että koneella istumista on vaikea ujuttaa mihinkään väliin ;)

No mutta. Kaipa sitä jonkinlaista tilannekatsausta pitäisi tehdä treenailujen suhteen. Mörkön tokoilut ovat vähentyneet puoleen ja ryhmätreenejä me ei olla nähtykään joulun jälkeen. Sisällä, agitreeneissä ja lenkeillä vain aina säännöllisen epäsäännöllisesti treenaillaan. Näyttää siltä, että meidän on pian hakeuduttava tokoryhmään vakijäseneksi, koska muuten tästä ei tule yhtikäs mitään. Omat taidot kun eivät millään riitä ratkomaan onkelmia tai suunnittelemaan monipuolisia treenejä. Pari päivää sitten huomasin juuri, että esimerkiksi hyvin alkanut liikkeestä seisomisen treenaus on jäänyt ihan kokonaan seuraamisen hiomisen alle. Hmh, on niin paljon juttuja opeteltavana, että aina jokin jää taka-alalle.

Agilitypuolella koirien roolit ovat vaihtuneet toisin päin: Mörkö viilettää into piukassa korvat visusti on-tilassa ja Topi taas tuntuu ottaneen puolet vauhdistaan pois. Eihän Topi vieläkään mikään mateleva hiimailija ole, mutta se esimerkiksi irtoaa huomattavasti entistä huonommin. Viime viikonlopun tolleriagilityssäkin puomin jälkeinen takaaleikkaus hypylle ei onnistunut millään, mitä en olisi osannut odottaa. En tosin tiedä olisiko T huomannut vieraassa hallissa jotain outoa ja ollut siksi niin hidas. Mutta katsellaan, ehkä kyse on vain tilapäisestä häiriöstä :) Mörkön kanssa taasen harmittaa, kun meillä ei ole kouluttajaa ja juuri nyt otuksella tuntuu olevan mieletön draivi päällä ja esimerkiksi takaaohjaustreenit voisivat sujua kivuttomammin. Heidiä lainatakseni mitään sisäistä bordercollietaan Mörkö ei tunnu kuitenkaan vielä löytäneen vaikka vauhtia ja intoa onkin tullut lisää. Toistojen lähentyessä viittä tassut alkavat tahmaantua ja kepukoilla on tavattavissa hyytymistä. Siispä tuota ihmettä odotellessa :) No ei suinkaan, luulenpa, että lelu tai namikuppi voisi olla oiva piristysruiske näin ensi hätään. Yleisesti ottaen Mörköstä näyttää muovautuvan sittenkin ihan kelpo treenikaveri, sillä se tuntuu jättäneen murrosiän haihattelut lopullisesti taakseen. Kun mietin millainen se oli vuosi sitten, en olisi totta puhuen ikinä uskonut saavani sen ja itseni suhdetta tälle tasolle. Pitkään siinä menikin eikä itkuilta säästytty, mutta hyvää kannatti tosiaan odottaa!

Mörkö sai uuden lookin pari viikkoa sitten, kun saksin sen korvakarvoista puolet pois.