Torstaina pakkauduimme autoon ja käänsimme auton nokan kohti länttä suuntana Juniori Cup -finaali ja nuorten SM-kisat. Topikin lähti loppujen lopuksi mukaan, kun saimme majoitukset järjestettyä kahdelle koiralle. Matka sujui joutuisasti eivätkä koirat näyttäneet panevan pahakseen vähän pidempää reissua, kun pysähdyksiä oli riittävän tiheästi. Kahtena ensimmäisenä yönä majoituimme leirintäalueella mökissä, johon koirat selvästi mieltyivät ja jossa ne käyttäytyivät heti kuin kotonaan.

Perjantai-illasta oli aika ryhtyä tositoimiin. Kisapaikka oli oikein hyvä: siisti ruohokenttä ja paljon lämmittelytilaa ja lenkkireittejä. Topi jäi perjantaina mökkiin ja se osoittautui täysin oikeaksi ratkaisuksi, sillä tuuli oli aivan hirmuinen ja kaikki mahdollinen lepatti aina kehänauhoista telttoihin. Mörkö sen sijaan mieltyi kisapaikkaan oikein erityisen kovasti eikä kyennyt ensimmäiseen puoleen tuntiin nostamaan nassuaan ihanien tuoksujen läikittämästä nurmikentästä lainkaan. Lienee siis aika selvää, että epätoivo alkoi iskeä rataantutustumisen lähestyessä kovaa vauhtia, kun minkäänlaisesta kontaktista ei ollut hajuakaan. Onneksi emme olleet ihan alkupäässä lähtölistassa, joten rataantutustumisen jälkeen oli hyvin aikaa herätellä pikkumies omista maailmoistaan. Illan ensimmäinen rata oli siis Juniori Cupin -finaali, hyppyrata, jolla tuomarina toimi Eija Berglund. Rata meni.. no, tavalliseen tapaan päivän ensimmäiseksi radaksi: ihan hyvä vauhti, muiden asioiden kuin esteiden ylimääräistä pällistelyä ja kepeiltä vitonen. Olin varma, että ihanneajan ali meillä ei olisi asiakaan, joten tulosten tullessa riemu oli kieltämättä suuri, kun aika alittuikin. Ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun! :) Sen kummempaa sijoitusta ei tällä radalla irronnut kolmosluokan koirien painellessa tukka putkella upeita nopeita ratoja.

Perjantain toinen rata oli agirata, jonka oli suunnitellut ja jonka tuomaroi tuomariharjoittelija. Mörkö teki siistiä ja hyvää rataa aina, yllätys yllätys, kepeille asti, joissa virhe tuli tällä kertaa lopussa, kun Mörkö kiirehti liiaksi. Olin ennen rataa päättänyt, että aloituksesta ei tule enää yhtään vitosta tämän reissun aikana, mutta tyhmänä ja onnistuneesta aloituksesta riemuissani en tietenkään tajunnut varmistaa loppua. Todennäköisesti vetäisin omalla liikkeelläni Mörkön pois pujottelemasta, ja siitäkös M riemastui, kun edessä häämötti iki-ihana A-este. Yleensä se ei nimittäin paljoa välitä omista liikkeistäni vaan kepittää loppuun asti tapahtui mitä tahansa. Radalla ollut keinu varmisti vielä sen, että aikavirhettä oli tuttuun tapaan jopa yllättävän paljon - radalla tuntui, että Mörkö olisi pitänyt ihan reipasta vauhtia yllä.

SM-kisapäivälle lauantaille tavoitteet olivat lähinnä kepeissä, oikein suoritetuissa sellaisissa. Päätin ottaa riskin vitosesta ja antaa koiran hakea kepit ihan itsenäisesti ilman mitään haltuunottoja tai hidastuksia. Ihanneaikojen suhteen en uskaltanut asettaa mitään tavoitteita, koska elohopea kipusi jo aamusta kahdenkympin tuntumaan, mikä hävitti jo puolet toiveista nopeiden ratojen suhteen. Ratavirheiden puolelta sen sijaan uskalsin odottaa puhdasta rataa, jos vain kepit onnistuisivat, koska Mörkö oli jo perjantaina tehnyt tosi tasaista ja varmaa työtä. Puolen päivän aikaan ollut karsintarata meni juuri niin kuin oli odotettavissa, siisti mutta jokseenkin vetelä nolla. Se ei kuitenkaan kertonut finaalipaikasta vielä mitään, koska puhtaita ratoja tehtiin luokassa useampikin. Lopulta tulosten tullessa aikavirheemme olikin aika pieni, pari sekuntia, ja sijoituimme kolmanneksi. Se taas merkitsi lippua SM-finaaliin. Hiukan harmitti tuo aikavirhe, ensimmäinen nousunolla oli niin lähellä, mutta eiköhän finaalipaikka korvannut sen täysin.

Finaali sujui karsintaradan tapaan ja Mörkö teki paikoin vaikealla radalla olosuhteisiin nähden hyvän nollan, mikä tosin oli hävettävän hidas. Mahtoikohan pikkuotus ottaa yhtäkään laukka-askelta koko radan aikana... Lopullinen sijoituksemme oli kuudes, mihin sai olla tosi tyytyväinen, kun finaalissa oli pilvin pimein mielettömän hyviä koirakoita. Eikä se SM-6 nyt kauhean hullummalta muutenkaan loppujen lopuksi kuulostakaan, ja jos hiuksia lähdetään halkomaan, niin jaloissa makoilee kakkosluokan minien SM-pronssimitalisti ;) Hyvä Mörkö! Muutenkaan ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, koska takana oli jo pitkä ja raskas reissu, enkä usko, että varsinkaan lauantaina olisimme parempaan pystyneet kuin mitä teimme.


Puolet palkinnoista - ne syötävät nimittäin - ovat jo kadonneet parempiin suihin, joten tarjolla on vain pokaalikuva.

Viikonlopusta jäi siis käteen vitonen, yliaikavitonen, kaksi yliaikanollaa ja kolmossija. Nyt alkaa olla tekniikkapuolella niin hyvä varmuus, että Varkauteen taidetaan nyt lähteä ihan oikeasti täysiä painelevan cavalierin kuvat silmissä... :)