Näin sanoi Topi eilen lääkärin jälkeen. Kävimme näyttämässä lohkeilevia kynsiä jokatalvisena traditiona ja tuomio oli sama kuin aina ennenkin - lisäravinteita ja kynnet lyhyiksi. Tällä kertaa käsky kävi myös kynsiviilan käyttöön, eli Topi on saava kauniit tasapäiset, huolella viilatut kynnet. Kuin Ameriikassa konsanaan! Haluaisikohan se vielä lakkaakin? Tai ehkä ranskalaisen manikyyrin? Lääkäri sanoi myös, että mahdollisuus kynsiautoimmuunisairauteenkin on olemassa, joten Topi popsii nyt monenlaista troppia.

Mörkön elämä leikkauksen jälkeen soljuu eteenpäin varsin mutkattomasti - Mörkö tuntuu muuttuneen monella tapaa ja enimmäkseen hyvään suuntaan. Tuntuu, kuin se olisi käynyt telepatioimassa jonkun erityisen kuuliaisen ja kultaisen karvanassun kanssa ja napannut haaviinsa muutamia vinkkejä aiheesta 'näin olen maailman paras pikkukoira'. Metsälenkeillä se kipittää koko ajan metrin säteellä kontaktia hakien ja heti jos pysähdyn, kiepaisee pikkumusta välittömästi nättiin perusasentoon. Se ei siis enää seikkaile omissa maailmoissaan juuri lainkaan, vaan haluaisi irtiollessaankin tokotella tai temppuilla. Ruoka-ajan koittaessa Mörkö on täysin uudistunut mies - ei puhettakaan nirsoilusta, vaan kuppia odotetaan siivosti ja kun se eteen saadaan, katoavat murkinat hetkessä. Treenatessa pikkupojan mielessä ovat kirkkaana vain minä, minä ja minä ( sekä toki taskuuni piiloutuneet nakinpalat ja narulelu ) eikä vanhoista kavereista hajuista tai narttujen pisseistä ole kuultukaan. Kävi jopa niin, että Mörkö antoi piutpaut tollerinartulle - ei siis hyvää ilman huonoa. Kuitenkaan, kun kukaan ei tule iholle, ei Mörkökään korvaansa lotkauta. Lisäksi entinen ylikeittänyt riekkuminen on vaihtunut kohteliaaseen mur-ilmoitukseen: 'menisitkö vähän kauemmas', ja kun pyyntöä totellaan, on kaikki taas hyvin ja vierekkäin voi seisoskella ihan rennosti ilman kyräilyjä. Saa nähdä, onko oman tilan tarve pysyvää.