Sunnuntaina oli vuorossa JoA:n agilitykisat, joissa kaikille luokille oli tarjolla kolme rataa.
Lähtölista lupaili erityisen pahaa: joka radalla meitä ennen starttasi tuttu cavaliertyttö, joka saattoi Mörkön pauloihinsa viime mölleissä. Tavoitteenamme oli siis vain ja ainoastaan se, että koira pysyisi kehänauhojen sisäpuolella, toiveet viimeisestä nousunollasta olin heittänyt kaivoon jo ennen rataantutustumista. Radalle lähtiessämme olin mielestäni onnistunut estämään katsekontaktin Mörkön ja sen ihastuksen välillä, mutta hajuja ei luonnollisestikaan saa hävitettyä. Koira lähti kuitenkin radalle, vähän haahuillen mutta mukana tuli silti. Viiden esteen jälkeen vuorossa oli melko pitkä ja kinkkinen vienti kepeille. Mörkön ja varmaan minunkin keskittyminen herpaantui hetkeksi: koira vilkaisi radan sivulle, näki siellä erään toisen cavalierin, jota kohti lähti menemään. Luulen, että vielä siinä vaiheessa koiran kulun olisi voinut vielä onnistua pysäyttämään, mutta kun Mörkö bongasi radan sivustalla meitä ennen olleen ihanan Lucy-neidin, peli oli menetetty.
Meinasin jättää koko homman sikseen ja loputkin kaksi rataa tekemättä, mutta päädyin kuitenkin lopulta yrittämään toista rataa. Rata olisi voinut olla jonain toisena päivänä Mörkölle helppo nakki ja potentiaalinen nopea nollarundi, mutta ei eilen. Cavalierit piilotettiin radan reunoilta eikä Mörkö toista kertaa lähtenytkään omille teilleen. En kuitenkaan itse pystynyt keskittymään yhtään ohjaukseen, vaan tein ihan alkeellisia virheitä. Ei tosin Mörkökään vedossa ollut varmaan johtuen omasta sähellyksestäni ja epävarmuudesta. Tuloksena oli varmaan neljä alas läväytettyä rimaa, kolme kieltoa ja lopulta hylky hypyltä, kun annoin koiran hypätä kiellon jälkeen väärään suuntaan: pelkäsin koiran mielestä päämäärättömien kierrosten lähettävän sen taas omille teilleen. Ihan älyttömiä virheitä siis meiltä, jotka emme ole ikinä ennen ottaneet hypyltä kieltoa ja rimatkin kolisee vain todella, todella harvoin. Olin kuitenkin vain tyytyväinen siihen, että lähdimme ja tulimme maaliin yhtä aikaa molemmat kutakuinkin ehjinä :)
Kolmas rata alkoi jo lähennellä tuttua ja turvallista, taattua Mörkö-laatua: tuloksena hidas mutta suhteellisen siisti nolla. Eilen en tosin jaksanut enää edes välittää hitaasta keinusta tai laiskoista kepeistä, koska vain se, että yhteistyö alkoi edes jollain tasolla taas pelata, oli päivän paras juttu.
Nyt en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella jatkosta Mörkön kanssa, se kun tuntuu järjestävän tällaisia mukavia pikku yllätyksiä juuri kun on edellisestä selvitty. Karkailujenkin luulin olleen totaalisesti taakse jäänyttä elämää, sillä koiraan on pystynyt viime kisoissa luottamaan ihan täysin ja sen kanssa on ollut mielettömän mukava lähteä radalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että Mörkö huomaavaisesti jaksaa järjestää minulle ongelmanratkaisutehtäviä pohdittavaksi ja pitää minut koko ajan hereillä, etten vaan tuudittuisi auvoisan yhteiselon ihanuuteen, mutta kolmen vuoden jälkeen uskaltaisi odottaa edes jonkintasoista yhteisymmärrystä ja toisen tuntemista. Joskus toivoisi Mörkön tosiaan olevan vähän yksinkertaisempi otus, kun siinä tuntuu olevan ne urosten probleemat ja narttujen kuulu kierous samassa paketissa. Vaan kuten sanottu, eipä tule ainakaan itselle tylsää, onko se sitten hyvä vai huono juttu ;)
Nyt en tosiaan tiedä pitäsikö vain väkisin vääntää se viimeinen nousunolla ja jättää koira sitten jumbotauolle kokonaan kaikista treeneistä, vai pitää nyt parin kuukauden breikki ja palata sitten takaisin radoille yrittämään sertiä kakkosista... Itse mieluummin liputtaisin ensimmäisen vaihtoehdon puolesta, jos vain koiran mielenkiinto siirtyisi edes himpun verran naisista kohti itse tekemistä, koska pari kuukautta tuskin muuttaa kuitenkaan asiaa suuntaan tai toiseen. Täytyy hieman katsella lähiseudun kisoja ja niiden tuomareita.
Vaan päivä ei ehkä vielä kokonaan ollut pilalla aamun nöyryytyksen takia, koska edessä oli vielä kolme kolmosten rataa Jonnin kanssa. Ensin lähdimme Kari Jalosen agilityradalle, joka tuntui olevan ihan mukava startti kolmosissa. Koirahan on kokenut kolmosissa kisaaja, mutta itselleni kyseessä oli ensimmäinen sen tason rata, joten haparointia olisi varmasti luvassa. Rata meni loppujen lopuksi yllättäen hyvin ja miksei olisi mennyt, kun koira osaa hommansa niin täydellisesti. Lopputuloksena vitonen ja mukavasti ihanneajan ali. Vitonen tuli puomin alastulolta, jolla olin luottanut koiraan liikaa ja antanut sen juosta suoraan läpi.
Seuraavana vuorossa oli toinen agirata, joka oli samalla toinen piirinmestaruusrata. Tällä kertaa muistin varmistaa puomin molemmat päädyt ja koira kulki muutenkin upeasti ja täysin virheettömästi; tuloksena pyöreä nolla ja viides sija. Tämä oli Jonnin neljäs SM-nolla, eli enää kolme uupui siinä vaiheessa.
Päivän viimeinen koitos oli hyppyrata, joka samalla ratkaisisi piirinmestaruuden. Alun hyppy-hyppy-kepit -yhdistelmän ohjasin Outin neuvojen mukaan omasta mielestäni vaikeammalta puolelta, mutta ehdottomasti kannatti kuunnella kokeneemman neuvoja: monen koiran rata karahti heti alkuun, kun avokulma oli kovasta vauhdista liian vaikeasti hahmotettava. Jonni selvitti siis kepit mainiosti ja niin myös koko muun radan tuloksena taas nolla mukavalla ajallakin. Sijoitus oli neljäs. Nyt oli siis viisi SM-nollaa kasassa ja tuplanollakin saavutettu. Seuraavaksi pitikin vain jännätä piirinmestaruuksien tuloksia, joita saatiinkiin odottaa pitkälle iltaan asti. Vihdoin ja viimein ne kuitenkin selvisivät, emmekä Jonnin kanssa olleet sen vähempää kuin Piirinmestarit 2008! Piirinmestaruus kruunasi täydellisesti koko päivän ja vähän paikkasi Mörkön huonoa päivää. Tosin pakko kyllä sanoa, että paljon mestaruutta parempi palkinto oli päästä radalle koiran kanssa, jonka kanssa oikeasti saa juosta, ja tietää, että koirakin nauttii menosta. Kiitos siis Outille mahtavasta koirasta! Toivottavasti tämä ei jää minun ja Jonnin ainoaksi yhteiseksi kisaksi, koska sen kanssa oli tosiaan mielettömän kiva mennä radalla :)
Tuplamestari Jonni: viime vuonnakin Jonni sai kiivetä korkeimmalle korokkeelle Piirinmestaruuksissa.
Lähtölista lupaili erityisen pahaa: joka radalla meitä ennen starttasi tuttu cavaliertyttö, joka saattoi Mörkön pauloihinsa viime mölleissä. Tavoitteenamme oli siis vain ja ainoastaan se, että koira pysyisi kehänauhojen sisäpuolella, toiveet viimeisestä nousunollasta olin heittänyt kaivoon jo ennen rataantutustumista. Radalle lähtiessämme olin mielestäni onnistunut estämään katsekontaktin Mörkön ja sen ihastuksen välillä, mutta hajuja ei luonnollisestikaan saa hävitettyä. Koira lähti kuitenkin radalle, vähän haahuillen mutta mukana tuli silti. Viiden esteen jälkeen vuorossa oli melko pitkä ja kinkkinen vienti kepeille. Mörkön ja varmaan minunkin keskittyminen herpaantui hetkeksi: koira vilkaisi radan sivulle, näki siellä erään toisen cavalierin, jota kohti lähti menemään. Luulen, että vielä siinä vaiheessa koiran kulun olisi voinut vielä onnistua pysäyttämään, mutta kun Mörkö bongasi radan sivustalla meitä ennen olleen ihanan Lucy-neidin, peli oli menetetty.
Meinasin jättää koko homman sikseen ja loputkin kaksi rataa tekemättä, mutta päädyin kuitenkin lopulta yrittämään toista rataa. Rata olisi voinut olla jonain toisena päivänä Mörkölle helppo nakki ja potentiaalinen nopea nollarundi, mutta ei eilen. Cavalierit piilotettiin radan reunoilta eikä Mörkö toista kertaa lähtenytkään omille teilleen. En kuitenkaan itse pystynyt keskittymään yhtään ohjaukseen, vaan tein ihan alkeellisia virheitä. Ei tosin Mörkökään vedossa ollut varmaan johtuen omasta sähellyksestäni ja epävarmuudesta. Tuloksena oli varmaan neljä alas läväytettyä rimaa, kolme kieltoa ja lopulta hylky hypyltä, kun annoin koiran hypätä kiellon jälkeen väärään suuntaan: pelkäsin koiran mielestä päämäärättömien kierrosten lähettävän sen taas omille teilleen. Ihan älyttömiä virheitä siis meiltä, jotka emme ole ikinä ennen ottaneet hypyltä kieltoa ja rimatkin kolisee vain todella, todella harvoin. Olin kuitenkin vain tyytyväinen siihen, että lähdimme ja tulimme maaliin yhtä aikaa molemmat kutakuinkin ehjinä :)
Kolmas rata alkoi jo lähennellä tuttua ja turvallista, taattua Mörkö-laatua: tuloksena hidas mutta suhteellisen siisti nolla. Eilen en tosin jaksanut enää edes välittää hitaasta keinusta tai laiskoista kepeistä, koska vain se, että yhteistyö alkoi edes jollain tasolla taas pelata, oli päivän paras juttu.
Nyt en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella jatkosta Mörkön kanssa, se kun tuntuu järjestävän tällaisia mukavia pikku yllätyksiä juuri kun on edellisestä selvitty. Karkailujenkin luulin olleen totaalisesti taakse jäänyttä elämää, sillä koiraan on pystynyt viime kisoissa luottamaan ihan täysin ja sen kanssa on ollut mielettömän mukava lähteä radalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että Mörkö huomaavaisesti jaksaa järjestää minulle ongelmanratkaisutehtäviä pohdittavaksi ja pitää minut koko ajan hereillä, etten vaan tuudittuisi auvoisan yhteiselon ihanuuteen, mutta kolmen vuoden jälkeen uskaltaisi odottaa edes jonkintasoista yhteisymmärrystä ja toisen tuntemista. Joskus toivoisi Mörkön tosiaan olevan vähän yksinkertaisempi otus, kun siinä tuntuu olevan ne urosten probleemat ja narttujen kuulu kierous samassa paketissa. Vaan kuten sanottu, eipä tule ainakaan itselle tylsää, onko se sitten hyvä vai huono juttu ;)
Nyt en tosiaan tiedä pitäsikö vain väkisin vääntää se viimeinen nousunolla ja jättää koira sitten jumbotauolle kokonaan kaikista treeneistä, vai pitää nyt parin kuukauden breikki ja palata sitten takaisin radoille yrittämään sertiä kakkosista... Itse mieluummin liputtaisin ensimmäisen vaihtoehdon puolesta, jos vain koiran mielenkiinto siirtyisi edes himpun verran naisista kohti itse tekemistä, koska pari kuukautta tuskin muuttaa kuitenkaan asiaa suuntaan tai toiseen. Täytyy hieman katsella lähiseudun kisoja ja niiden tuomareita.
Vaan päivä ei ehkä vielä kokonaan ollut pilalla aamun nöyryytyksen takia, koska edessä oli vielä kolme kolmosten rataa Jonnin kanssa. Ensin lähdimme Kari Jalosen agilityradalle, joka tuntui olevan ihan mukava startti kolmosissa. Koirahan on kokenut kolmosissa kisaaja, mutta itselleni kyseessä oli ensimmäinen sen tason rata, joten haparointia olisi varmasti luvassa. Rata meni loppujen lopuksi yllättäen hyvin ja miksei olisi mennyt, kun koira osaa hommansa niin täydellisesti. Lopputuloksena vitonen ja mukavasti ihanneajan ali. Vitonen tuli puomin alastulolta, jolla olin luottanut koiraan liikaa ja antanut sen juosta suoraan läpi.
Seuraavana vuorossa oli toinen agirata, joka oli samalla toinen piirinmestaruusrata. Tällä kertaa muistin varmistaa puomin molemmat päädyt ja koira kulki muutenkin upeasti ja täysin virheettömästi; tuloksena pyöreä nolla ja viides sija. Tämä oli Jonnin neljäs SM-nolla, eli enää kolme uupui siinä vaiheessa.
Päivän viimeinen koitos oli hyppyrata, joka samalla ratkaisisi piirinmestaruuden. Alun hyppy-hyppy-kepit -yhdistelmän ohjasin Outin neuvojen mukaan omasta mielestäni vaikeammalta puolelta, mutta ehdottomasti kannatti kuunnella kokeneemman neuvoja: monen koiran rata karahti heti alkuun, kun avokulma oli kovasta vauhdista liian vaikeasti hahmotettava. Jonni selvitti siis kepit mainiosti ja niin myös koko muun radan tuloksena taas nolla mukavalla ajallakin. Sijoitus oli neljäs. Nyt oli siis viisi SM-nollaa kasassa ja tuplanollakin saavutettu. Seuraavaksi pitikin vain jännätä piirinmestaruuksien tuloksia, joita saatiinkiin odottaa pitkälle iltaan asti. Vihdoin ja viimein ne kuitenkin selvisivät, emmekä Jonnin kanssa olleet sen vähempää kuin Piirinmestarit 2008! Piirinmestaruus kruunasi täydellisesti koko päivän ja vähän paikkasi Mörkön huonoa päivää. Tosin pakko kyllä sanoa, että paljon mestaruutta parempi palkinto oli päästä radalle koiran kanssa, jonka kanssa oikeasti saa juosta, ja tietää, että koirakin nauttii menosta. Kiitos siis Outille mahtavasta koirasta! Toivottavasti tämä ei jää minun ja Jonnin ainoaksi yhteiseksi kisaksi, koska sen kanssa oli tosiaan mielettömän kiva mennä radalla :)
Tuplamestari Jonni: viime vuonnakin Jonni sai kiivetä korkeimmalle korokkeelle Piirinmestaruuksissa.
Kommentit