Mörkö on osoittanu huolestuttavia merkkejä hermojaraastavasta taantumisesta. Tiistain treeneissä vaihde oli täysin jumittunut 'mulle hajut, hypi ja kiipeile ite' -asentoon enkä saanut oikeastaan yhtään onnistunutta treeniä, kun meidän välillä tuntui olevan ihan todella monimetrinen kuilu. Mörköä sen keskisormi-tuulella nähneille jotain kertonee ehkä se, että illan meno oli jopa Mörkön mittakaavassa ihan naurettavaa; harvoin senkään korvat noin antaumuksella lomailevat. Pelleilystä sisuuntuneena päätin lähteä keskiviikkona JoA:n mölleihin, ja vaikka olinkin henkisesti valmistautunut samanlaiseen menoon kuin tiistaina, oli Mörkön meno vielä tuplasti raivostuttavampaa kuin edellisenä päivänä. Ajattelin mölliradan olevan kiva, helppo treeni epävirallisen radan alle, vaan mitä tapahtuukaan. Tavallaan oli vain kyse Lappeenrannan agiradan toistosta, sillä erotuksella, että Lappeenrannasta saimme sen voittonollan ja tälle radalle emme päässet ollenkaan. Tapahtui siis seuraavaa: juuri ennen lähtöön menoamme Mörkön luo karkasi cavaliertyttö ja koirat ehtivät olla ihan nenukosketuksessa hetken aikaa. En kuitenkaan ollut vielä mitenkään kauhean huolissani, koska Mörkö oli antanut Lappeenrannassa näytteen niin loistavasta kuuliaisuudesta ja keskittymiskyvystä. Valitettavasti ne olivat unohtuneet keskiviikkona kotipihalle eikä Mörkö siten saanut hurmaavaa neitoa mielestään. Kaksi ensimmäistä estettä sujui toki vallan mainiosti, mutta A, Mörkön suosikkikin, sai lähinnä säälivän mulkaisun, jonka jälkeen matka jatkuikin suorinta reittiä Mörkön uusimman naisen luo.

Niin. Mörkö kolme vee. Mörkö kolme vee, josta ei ikinä olisi keskiviikkona uskonut sillä olevan useampi nolla kakkosista. Onneksi sain kuitenkin tehdä radan myös Jonni-göötin kanssa, mikä takasi sen ettei ihan pahaa makua jäänyt. Jonnin kanssa saimme nollan ja aikamme oli toisiksi paras, mutta sen kisatessa kolmosissa emme päässeet palkinnoille.

Vihdoin eilen saimme tehtyä jotain muisteltavan arvoista tolleriagilityssä: M kuunteli hyvin, teki kepit huippusutjakkaan ja irtosi hyvin. Ehkä pidämme taukoa aina JoA:n 7.9. kisoihin asti, saa Mörkö ladata paukkuja ja minä vähän treenailla sen kanssa näitä perustottisjuttuja kun tuntuvat vaipuneen unholaan ;)

Tässä pitkästä aikaa tokovideoita, toivottavasti näkyvät:

Mörkö seuraa - käsiapu on vielä vahvasti mukana, jotta tiiviys säilyisi

Luoksetulo - pomppii käden kautta ja katsoo siitä oikean peruasentopaikan, mutten ole ajatellut lähteä korjaamaan sitä ainakaan vielä, katsotaan mitä tuomarit sanovat

Liikkeestä maahanmeno

Liikkeestä seisominen