Hmm.. blogikirjoitukset näyttävät olevan poikkeuksetta nykyään kilometrin mittaisia viikonlopputiedotuksia. Arkipäivinä ei selvästikään tapahdu koskaan mitään huomionarvoista :)
Lauantaina oli harvinaista herkkua tarjolla, kun kisapäivästä huolimatta sai nukkua jopa yhdeksään asti - tiedossa oli nimittäin Joan järjestämät itsenäisyyspäiväkisat. Niinan omaan koiraan Lukaan oli iskenyt kennelyskä, joten sovimme, että Niina veisi Jonnin molemmat radat. Niinpä minä sain keskittyä vain ja ainoastaan kakkosissa kisaavaan Iloon. Ilo on neljävuotias borderterrieri, joka on kisannut monen eri ohjaajan kanssa. Useimmiten ongelmana on ollut se, että Ilolla ei oikein ole ollut radalla kivaa, minkä takia se ei ole kulkenut kovin hyvin. Kisan pohjustuksena kävin treenaamassa Ilon kanssa torstaina ja treenit lupailivat hyvää kisojen kannalta, sillä Ilolla oli hienosti vauhti päällä.
Tuomarina kisoissa toimi Hannele Lummeranta, jonka radat eivät olleet niitä helpoimpia ja ihanneajatkin olivat kohtuullisen tiukkoja. Hypyt sen sijaan olivat mukavasti aina säkäkorkeuden alimmassa tapissa, joten Topikin olisi voinut selvitä radoista ilman kolinaa ja kalinaa ;) Ennen ekaa starttia Ilo oli innoissaan sekä nakeista että vinkuvasta sukkalelustaan, joten saatoin lähteä radalle luottavaisin mielin. Ilo kulki vallan nätisti eikä yhtään haikaillut omistajansa Airan perään. Kepit tuottivat kuitenkin hienoista päänvaivaa. Lieneekö syynä ollut oma liikkeeni, vieressä napottanut yleisö vai mikä, mutta Ilo ei meinannut löytää keppien oikeaa puolta alkuun lainkaan. Korjaamisessa tuli myös hieman jumiteltua, mutta hienosti Ilo tsemppasi loppuradan. Tuloksena kymppi, hieman yliaikaa ja toinen sija.
Toiselle radalle osasin jo vähän miettiä paremmin ohjausta. Kepit olivat taas kinkkisessä kulmassa, mutta päätin ottaa riskin ja ohjata ne Ilolle vaikeammalta puolelta, sillä laskin että niin säästyisi hieman aikaa. Nyt Ilon mieli oli, jos mahdollista, vieläkin iloisempi kuin ekalla radalla ja meno siten mallikasta. Keppien alussa tuli pienen pieni jumi, mutta pian Ilo havahtui kepittelemään ja selvisimme virheittä. Lopun kinkkisellä hyppysuoralla oli myös hieman pientä häikkää, mutta kokonaisuudessaan rata oli lähtökohdat huomioon ottaen hieno. Tuloksena ratavirhenolla ja voitto, mutta pirulliset viisi sadasosasekuntia liikaa aikaa. 0.99 olisi vielä riittänyt, mutta 1.04 oli jo liian paljon nousunollaan. Vaan kaikkein mukavinta oli tietenkin se, että Ilo oli nimensä mukaisesti iloinen radalla ja sillä oli hauskaa. Joku oli ihmetellytkin, että mihin se vanha Ilo on kadonnut kun noin vauhdikkaasti kiitää radalla :) Ilon kanssa olikin toisaalta hyvin tuttua ja turvallista mennä, sillä siinä on hyvin paljon samaa kuin Mörkössä - molemmat saattavat käydä vähän tuulella ja tarvitsevat hirmuisesti tsempitystä radalla. Suurin voitto oli siis se, että koira teki hommia kanssani innoissaan ja iloisena ja sillä oli mukavaa.
Mörkön kanssa olen viime päivinä tarttunut ihan tosissaan kaksin käsin meidän agi- ja yleisiinkin hallintaprobleemiin. Havahduin nimittäin loppuviikosta rajusti siihen, että huippupalkkaiset estetreenit remmissä eivät riitä korjaamaan asian ydintä, vaan on lähdettävä vähän syvemmältä hakemaan syitä ja vasta sitten korjaamaan itse vauhtiongelmaa. Mietin jo hieman, että pistäisin projektille ihan oman blogin pystyyn, jotta itseni olisi helpompi seurata kehitystä (+ takapakkeja). Tänne yhteiseen blogiin ne humpsahtaisivat äkkiä muiden juttujen joukkoon unholaan. Katsellaan. Koontina viikonlopun Mörkötreeneistä jäi kuitenkin lyhyesti sanottuna hirmu hyvä mieli ja nyt tuntuu, että vielä me täältä noustaan. Kauhulla jo odotan, mitä Mörkö on suunnitellut pilvilinnojeni romauttamisen varalle ;) No ei, nyt tuntuu että ihan oikeasti alan itse olla kärryillä Mörkön aivojen mutkaistakin mutkaisemmilla reiteillä, joten innoissani odotan miten uudet niksit ja harjoitukset tepsivät.
Lauantaina oli harvinaista herkkua tarjolla, kun kisapäivästä huolimatta sai nukkua jopa yhdeksään asti - tiedossa oli nimittäin Joan järjestämät itsenäisyyspäiväkisat. Niinan omaan koiraan Lukaan oli iskenyt kennelyskä, joten sovimme, että Niina veisi Jonnin molemmat radat. Niinpä minä sain keskittyä vain ja ainoastaan kakkosissa kisaavaan Iloon. Ilo on neljävuotias borderterrieri, joka on kisannut monen eri ohjaajan kanssa. Useimmiten ongelmana on ollut se, että Ilolla ei oikein ole ollut radalla kivaa, minkä takia se ei ole kulkenut kovin hyvin. Kisan pohjustuksena kävin treenaamassa Ilon kanssa torstaina ja treenit lupailivat hyvää kisojen kannalta, sillä Ilolla oli hienosti vauhti päällä.
Tuomarina kisoissa toimi Hannele Lummeranta, jonka radat eivät olleet niitä helpoimpia ja ihanneajatkin olivat kohtuullisen tiukkoja. Hypyt sen sijaan olivat mukavasti aina säkäkorkeuden alimmassa tapissa, joten Topikin olisi voinut selvitä radoista ilman kolinaa ja kalinaa ;) Ennen ekaa starttia Ilo oli innoissaan sekä nakeista että vinkuvasta sukkalelustaan, joten saatoin lähteä radalle luottavaisin mielin. Ilo kulki vallan nätisti eikä yhtään haikaillut omistajansa Airan perään. Kepit tuottivat kuitenkin hienoista päänvaivaa. Lieneekö syynä ollut oma liikkeeni, vieressä napottanut yleisö vai mikä, mutta Ilo ei meinannut löytää keppien oikeaa puolta alkuun lainkaan. Korjaamisessa tuli myös hieman jumiteltua, mutta hienosti Ilo tsemppasi loppuradan. Tuloksena kymppi, hieman yliaikaa ja toinen sija.
Toiselle radalle osasin jo vähän miettiä paremmin ohjausta. Kepit olivat taas kinkkisessä kulmassa, mutta päätin ottaa riskin ja ohjata ne Ilolle vaikeammalta puolelta, sillä laskin että niin säästyisi hieman aikaa. Nyt Ilon mieli oli, jos mahdollista, vieläkin iloisempi kuin ekalla radalla ja meno siten mallikasta. Keppien alussa tuli pienen pieni jumi, mutta pian Ilo havahtui kepittelemään ja selvisimme virheittä. Lopun kinkkisellä hyppysuoralla oli myös hieman pientä häikkää, mutta kokonaisuudessaan rata oli lähtökohdat huomioon ottaen hieno. Tuloksena ratavirhenolla ja voitto, mutta pirulliset viisi sadasosasekuntia liikaa aikaa. 0.99 olisi vielä riittänyt, mutta 1.04 oli jo liian paljon nousunollaan. Vaan kaikkein mukavinta oli tietenkin se, että Ilo oli nimensä mukaisesti iloinen radalla ja sillä oli hauskaa. Joku oli ihmetellytkin, että mihin se vanha Ilo on kadonnut kun noin vauhdikkaasti kiitää radalla :) Ilon kanssa olikin toisaalta hyvin tuttua ja turvallista mennä, sillä siinä on hyvin paljon samaa kuin Mörkössä - molemmat saattavat käydä vähän tuulella ja tarvitsevat hirmuisesti tsempitystä radalla. Suurin voitto oli siis se, että koira teki hommia kanssani innoissaan ja iloisena ja sillä oli mukavaa.
Mörkön kanssa olen viime päivinä tarttunut ihan tosissaan kaksin käsin meidän agi- ja yleisiinkin hallintaprobleemiin. Havahduin nimittäin loppuviikosta rajusti siihen, että huippupalkkaiset estetreenit remmissä eivät riitä korjaamaan asian ydintä, vaan on lähdettävä vähän syvemmältä hakemaan syitä ja vasta sitten korjaamaan itse vauhtiongelmaa. Mietin jo hieman, että pistäisin projektille ihan oman blogin pystyyn, jotta itseni olisi helpompi seurata kehitystä (+ takapakkeja). Tänne yhteiseen blogiin ne humpsahtaisivat äkkiä muiden juttujen joukkoon unholaan. Katsellaan. Koontina viikonlopun Mörkötreeneistä jäi kuitenkin lyhyesti sanottuna hirmu hyvä mieli ja nyt tuntuu, että vielä me täältä noustaan. Kauhulla jo odotan, mitä Mörkö on suunnitellut pilvilinnojeni romauttamisen varalle ;) No ei, nyt tuntuu että ihan oikeasti alan itse olla kärryillä Mörkön aivojen mutkaistakin mutkaisemmilla reiteillä, joten innoissani odotan miten uudet niksit ja harjoitukset tepsivät.
Kommentit