Koepaikalla Topia jänskätti uusi paikka, uudet ihmiset ja uudenlainen tilanne aika lailla. Laukauksensietotesti meni kuitenkin hienosti läpi, mikä oli jo iso voitto. Harjoittelu kannatti siis sittenkin! Osaltaan asiaan tosin todennäköisesti vaikutti myös ampumispaikan vieressä nakottanut järvi. Tässä kuitenkin koeselostus ja -arvostelu:


Sitten Lappeenrantaan agikentille. Päivän ensimmäinen rata oli Anders Virtasen tuomaroima hyppyrata, joka osoittautui hyvin simppeliksi. Tuloksia tulikin todella paljon, melkein kymmenen nollaa. Mörkö teki perussiistiä rataa saaden nollan eikä yliaikakaan ylittynyt kuin 0.43 sekunnilla. Puhdas nolla siis, mutta sijoituksemme 7. takia tulos ei kelvannut nousunollaksi. Kuitenkin olin tyytyväinen, koska onnistuin itse ohjaamaan jopa kepitkin ilman suurempia mokia ja radalla oli suhteellisen hyvin vauhtiakin.

Toinen rata oli Salme Mujusen agilityrata, joka oli samalla cavaliermestaruuskisan finaalin karsintarata. Paineita siis tuloksen suhteen ;) Rata oli teknisesti tosi haastava, ansapaikkoja oli vaikka useammalle radalle jakaa ihan viimeiselle esteelle asti. Olin kuitenkin rataantutustumisessa luottavaisin mielin, koska juuri sellaiset radat ovat Mörkön leipälaji: nopeammat ja ohjausherkemmät koirat singahtavat helposti väärään putkeen tai houkuttelevalle kontaktille. Vaan ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa... Kisapaikalla oli siis cavaliereja mitä runsaimmissa määrin, mikä oli Mörkön mielestä tietenkin ihaninta mitä voi oikeastaan tapahtua. Olin jo ensimmäisellä radalla pidätellyt henkeä aina linjojen kulkiessa vaarallisen läheltä viehkeästi häntää liehuttelevia cavalierneitoja, mutta koska rata oli mennyt varsin mallikkaasti siltä osin, luotin Mörköön täysin toiselle radalle lähtiessämme.

Ei tosiaan olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa: koiralta lähtöalueella panta pois, itse yksi askel poispäin ja sinnehän M singahti, kuhertelemaan lähtöalueen vieressä vuoroaan odottelevan cavalierin luo. Vaan onneksi ei hätää, sillä lähtölinjaa emme olleet vielä ylittäneet. Uskalsin epäillä kuitenkin Mörkön innostusta agilityesteitä kohtaan, sillä sen verran syvällä toisen koiran pyllyssä sen nenu oli kiskoessani sen takaisin todellisuuteen. Lentävä lähtö kuitenkin onnistui ja rata lähti olosuhteet huomioiden sukkelasti käyntiin. Mörkö selvitti niin putkiansan, hyppyhässäkät kuin keppien aloituksenkin hienosti, mutta vaikeudet eivät suinkaan olleet vielä ohi. Suoraan koiran silmiin loistamaan oli laitettu puomi, jolle ei suinkaan pitänyt mennä. En ajatellut sen olevan ongelma: Mörkö vain haltuun keppien jälkeen ja nokka kohti seuraavana ollutta hyppyä. Vaan mitä tekeekään M ja mitä tekeekään oma kroppani. Kas vain, ja niin kurssi kääntyi kohti puomia ja olin varma pelin olevan menetetty. Päässä kieltämättä liikkui "pitääkö kaikki samaan niskaan kaataa" -tyylisiä ajatuksia, kun alun syrjähypyn jälkeen jälleen oli suorituksemme sabotointi hyvää vauhtia käynnissä. Oli siis aika ottaa viimeinen ase käytöön ja Heidin ilmausta lainaten kiljua kitarisat lepattaen niin kovaa kuin vain pystyi, vaikken rehellisesti sanottuna ajatellut sillä olevan mitään reaktiota koiran liikeeseen. Sen tassu oli nimittäin juuri sillä sekunnilla taputtamassa toverillisesti vanhan lempparitutun puomin pintaa. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä Mörkön karvainen tohveli pysähtyi parin sentin päähän puomista kuin seinään, jonka jälkeen se sievästi vetäytyi toisen jalan viereen hiekkakentälle. Onneksi onnettomuudessa radasta ei ole videota, sillä en ihan välttämättä haluaisi nähdä ilmeideni skaalaa tämä kyseisen puomikohtauksen aikana ;) Enkä välttämättä ääniänikään, sillä jonkin verran huomiotaherättävä rääkäisyni ilmeisesti oli yleisön äänistä päätellen. Jotenkin sain kuitenkin koottua itseni jatkamaan, ja loppurata sujui varsin jouhevasti. Maalissa en ollut kuitenkaan varma millä silmällä tuomari oikein olikaan katsonut alun hairahdusta ja puomiseikkailua, joten tunnelma oli kieltämättä ihan huojentunut kuuluttajan kuuluttaessa tulokseksi vitosen. Finaalipaikka oli siis todennäköinen. Olin jo menossa tiedustelemaan vitosemme syytä, kunnes kuuluttaja korjasikin tuloksemme puhtaaksi nollaksi. Se nyt oli tietenkin melkoinen shokki: tuollaisella tekemisellä puhdas rata ajan ja virheiden puolesta ja vielä suurempi järkytys oli, kun sijoituksemme selvisi, ensimmäinen. Nyt vain siis viimeistä nousunollaa metsästämään. Järjestäjien ja tuomareiden mielestä olimme kuitenkin jo saaneet kaikki kolme nollaa, ja vaikka olin jo palkintojenjaossa sanonut ettei meille serti vielä kuulu, kisakirjankin välistä löytyi sertilipuke ja taulukosta merkintä "siirto 3lk". Lopulta toimisto ja tuomarit vakuuttuivat meidän kuuluvan vielä kakkosiin; he olivat epähuomiossa luulleet nuorten SM-kisan 2.30 -tulosta nousunollaksi.

Cavaliermestaruuksien finaalirata oli vasta myöhään illalla ja Mörkön meno sen mukaista: armottoman tahmaista ja laiskaa. Siistiä ja varmaa kuitenkin, ja tuloksemme oli 7.80 hitaan ajan takia. Nollia tuli kuitenkin tuhottomasti, joten meillä ollut asiaa palkinnoille ja monet vitosenkin saaneet pyyhälsivät ohitsemme nopeilla ajoilla. Lopullinen sijoitus oli 12., mutta jos nyt oikein positiivisia ollaan niin Mörkö oli kaiken järjen mukaan bläkkäricavojen mestari. Hm, rodunsisäinen värimestari siis! ;)

Hieno päivä oli kuitenkin: joka radalta nolla, ja kaksi vieläpä ihan puhtaita. Laskeskelinkin nollaprosenttiamme ratavirheiden puolelta viime kisojen osalta, ja se on siinä 90 prosentin paikkeilla ;) Hassu Mörkö. Mörkön mielestä eilinen oli kuitenkin päivän rankkuudesta huolimatta varmasti koko sen kisauran paras kisareissu, kun tapasi niin paljon erinäköisiä ja -kokoisia rotutovereita.


Hyppyradalla


Agilityradalla cavalierit ottivat komeasti kolmoisvoiton


Kisaan osallistuneet cavalierit koolla. En muuten yhtään ihmettelisi, jos kyseessä olisi ensimmäinen kuva Mörköstä cavatyttöjen seurassa, jossa sen nenä ei ole löytänyt tietään neidon peräpäähän. Sylistä käsin se taisi olla Mörköllekin hieman liian haastavaa.


Palkintoposeeraus

Lisää kuvia kisoista täällä.

Onnittelut vielä mejäkokeessa upeita tuloksia tahkonneille tollereille Rapsulle, Puntille ja Luigille sekä tietenkin uusille cavamestareille ja muille radoilla menestyneille! Hienoja suorituksia oli sekä mejäkoe että agikisa täynnä, "omat rodut" olivat molemmissa mainiosti esillä ihan palkintopalleilla asti.