Eilen aamulla pääsimme rally-tokoilemaan tolleriporukan kanssa. Mörkö oli toki kirjaimellisesti mustana lampaana mukana, onhan poika jo yhden kerran kokemuksellaan vanha rallykonkari. Osanotto oli loppujen lopuksi harmittavan vähäistä, ja kun Heidinkin koirat olivat kennelyskäkaranteenissa, saimme varsinaista tehotreeniä. Mörköstä rally oli taas kivaa, mutta tekemistä haittasi selkeästi märkä peppu, jota ei millään voinut ainakaan ensimmäisellä käskyllä maahan läntätä. Topi esitteli hienoa osaamistaan varsin suvereenisti, ja pääsipä se olemaan Heidin kokeilukoiranakin. Parin yhteistyö sujui vallan mainiosti ja miksikäs ei olisi sujunut - Topi tykkää Heidistä varsin paljon (millä ei suinkaan ole mitään tekemistä Heidin itsetekemien hevosensydänmakupalojen kanssa..) ja kun namipussi vielä teki siirron Heidin taskuun, oli Topi valmis rallyilemaan Heidin kanssa vaikka maailman tappiin asti :) Kiitos vielä pipareista ja glögistä + mukavasta seurasta Heidille, Hannelelle ja Pialle!

Iltasella suuntasimme vielä agitreeneihin. Topin ensimmäisellä radalla tippui yksi rima, jonka päättelimme kolisseen minun väärän liikkumiseni takia ja toisella kerralla ala lävähti taas yksi ainoa kepukka. Toisella kerralla todennäköisesti kutsuin koiraa välistävetoon turhan aikaisin, jolloin Topille tuli hirmuinen kiire ja se hutiloi.

Nyt myös, ensimmäistä kertaa, videomateriaalia Topista radalla. Laadun puolesta lienee paikallaan varoittaa, että treenihallimme valaistus ei ole sieltä säkenöivimmästä päästä ja kameran liikuttelijana oli äitini, jonka oli mahdotonta nähdä pilkkopimeässä mihin kamera milloinkin osoitti. Toivotaan, että jotain sieltä kuitenkin näkyy :)

Topi agilitoi

Jaha. Sitten Mörkö. Voi Mörkö Mörkö Mörkö. Mörkö pääsi reunalla tuunin räkytettyään viimeisenä radalle. Suunnitelma oli seuraava: jos nenä vie, juoksen piiloon ja äitini hakee koiran hihnaan ja vie sen laidalle. Saisi itse miettiä, mikä meni väärin. Aloitimme puomilla, joka on keikkuu tukevasti Mörkön top10-listan piikkipaikalla. Revitysleluna oli tällä kertaa pallo, josta Mörkö oli hurjan innoissaan. Puomille syöksyi täydellä vauhdilla (hyvä kun itse pysyin perässä, ja se on jo paljon Mörköltä :)) ja ravasi erinomaisen nätisti kontaktin loppuun asti, minkä jälkeen taisteli todella hienosti pallon kanssa. Tätä toistettiin pari kertaa. Koiran kierrokset oli koko ajan pilvissä ja silmissä tekemisen innosta kertova hullunkiilto. Seuraavaksi otettiin yksittäistä hyppyä remmin kanssa täydestä vauhdista. Eilen oikeastaan ensimmäisen kerran näin Mörkön syäksyvän räjähtävän määrätietoisesti hypylle. Palkka tuli taas taisteluna. Hyppyä ei toistettu enempää, kun teki niin hirmu hienosti. Päätin ottaa vielä loppuun putken, ihan lyhyenä ja helppona. Nyt tehtiin irti. Tällä kertaa istutin koiran putken suun eteen, ettei lähetysmatkalla millään voisi tulla mahdollisuutta hajureissuun. Istui lähdössä innosta täristen ja koko ajan valmiina lähtemään liikkeelle. Putkeen meni laukalla ja tuli sieltä myös ulos täydellä vauhdilla. Kuitenkin heti, kun pääsi pois putkesta, teki tiukan suorakulman oikealle jonkin hajun perään. Sain napattua pannasta kiinni, joten karkuretki päättyi lyhyeen. Koira veti kuitenkin ihan lukkoon koko systeemin ja seisoskeli vain häntäänsä heilutellen katse tyhjänä. Lelu ei kelvannut enää ollenkaan, mutta pystyi kuitenkin syömään hyvin. Otettiin vielä putki huippuisolla namipalkalla ja rapsutuksilla.

Nyt siis taas mietintämyssy päähän.. En edes ymmärrä, miten koira pystyi lähtemään niin suoraviivaisesti ja määrätietoisesti putkesta ulos tultuaan kohti jotain hajua, vaikkei se ollut siinä osassa hallia käynytkään. Kovasti myös mietityttää, miksi koira on näennäisesti niin kovin innoissaan esteistä - syöksyy niille täydellä vauhdilla ja tärisee lähdössä, mutta siinä samassa heittää pyyhkeen kehään ilman mitään ennakkovaroitusta ja vetää lukkoon. Mörkön kanssa onkin aina, kaikessa tekemisessä, ollut haastena se, kun koira ei kerro aikeistaan eleillä ennakkoon. Esimerkkinä tästä on paikallamakuu, josta koiralla oli tapana vain yhtäkkiä nousta hissinä ylös, ilman haisteluja, levottomuutta tai muita eleitä. Vaikea pähkinä purtavaksi... Ehkä kuitenkin jatkamme näitä harjoituksia vielä pari viikkoa, ja katsotaan sitten missä mennään. Ensi kerralle kuitenkin pari asiaa muistettavaksi:

1. ei muualla kuin radalla palkkaa (tai muuhun tekemiseen 'huonoa' palkkaa, esim. nappuloita)
2. ei huomiota radan ulkopuolella
3. lyhyet treenit, selvästikin kaksi estettä max.!

Tänäaamuna oli aika kääntää auton nokka kohti Varkautta. Koska kisoissa oli säkäluokkien puolesta käänteinen järjestys, herätyskello pirisi jo neljän aikaan. Aikaa oli tosin vähän turhankin reilusti, sillä napotimme Kimmon tallin pihalla jo seitsemän aikaan ;) Tiivistettynä päivän pääkohdat olivat hurjan reipas Topi ja Topi, joka meinasi melkein mennä pyytämään lisää alasläväytettäviä rimoja tuomarilta.

Varkaudessa oli tuomarikollegio, joten ei ollut mitään hajua mitä tuleman pitäisi. Topin kanssa tosin ei ole väliä, millainen rata on, sille kun ykkösten radat ovat pääsääntöisesti helppoja nakkeja. Sietävät ollakin, sen verran pitkään ollaan tahkottu ;) Ensimmäisen tuomarikokelaan rata oli päällepäin hälyttävän helppo, joten piti osata varautua yllättäviin jippoihin. Me olimme onnekkasti vasta numerolla 30, joten ehti hyvin poimia tyyppivirheet radoista esille ja miettiä omat kuviot vielä kertaalleen läpi. Topi joutui taas kylmiltään halliin, sillä sinne ei oltu toivottu vievän muita kuin suoritusvuorossa olevia koiria. Olikin tosi iloinen yllätys nähdä, miten hurjan reipas Topi oli! Jouduimme odottelemaan lähdössä jonkin aikaa, ja Topia alkoi vähän hermostuttaa. Sain tosissaan haukotella ja tasata hengitystä, ettei oma jännitys olisi tarttunut koiraan. Vihdoin pääsimme matkaan. Taas Topi yllätti iloisesti räjähtämällä into piukeena ekoille esteille. Kolmantena olleella A-esteellä tuomari tuli tosi lähelle ja Topin piti vähän aikaa funtsia tilannetta ja todeta sitten kaiken olevan ok ennen matkan jatkamista. Suurimmalle osalle koirista tämän radan kohtaloksi oli koitunut pian aan jälkeen ollut kohta: hyppykaarre, jossa koiran vauhti tippui, minkä jälkeen oli hirmu pitkä pituus ja kepit. Pituudella koiraa ei voinut ottaa haltuun tai hidastaa, koska palikat olisivat kolisseet ja vastaavasti pitkällä loikalla koira oli jo kepeistä ohi tullessaan täydellä vauhdilla. Suurin osa koirista ei myöskään osannut hakea itse keppejä, joilloin ne hakeutuivat kohti ohjaajaa ja juoksivat keppien ohi. Päätin käskyttää koiraa kepeille jo ennen pituutta, jolloin se todennäköisesti etenisi suoraviivaisesti kohti keppejä eikä hakisi minua tai hidastelisi. Riskinä oli toki se, että Topi kiiruhtaisi turhan innokkaasti kepeille ja kompuroisi pituudella. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut, sillä Topi sai ennen pituutta hirmuisen tarmonpuuskan ja oikein syöksyi kohti keppejä liidellen samalla kauniisti pituuden yli. Oli niin mielettömän kiva nähdä, miten Topi ihanan vapautuneesti ja innoissaan teki kaiken. Ehkä rentoudesta johtuen emme kuitenkaan selvinneet virheittä - Topi ei keskittynyt hyppyihin hirveästi minkä seurauksena rimoja nostavat ratatyöntekijät saivat liikuntaa. Ensimmäinen rima kolisi keppien jälkeen, toinen pian putken jälkeen keinulle mentäessä ja vielä lopussa Topi tarjoili rimannostajille jumppaa. Rata oli kuitenkin muuten todella siisti ja sujuva, eikä siellä ollut mitään sählinkiä tai arpomista esteillä. Parasta oli kuitenkin se, että Topia ei pelottanut juuri yhtään ja sillä oli taatusti kivaa. Nyt Topi oli jo oma itsensä, minkä aikakin kertoo - kellotimme komeat seitsemäntoista sekuntia alle ihanneajan. Verrattuna siihen parin viikon takaiseen +0.69 lukemaan ei hassummin ;)

Seuraavan radan tuomarikokelas oli vähän tiukempi aikojen kanssa, mutta tiesin ettei meillä ollut huolta, kun Topi tuntui olevan niin vauhdikkaalla tuulella. Aika oli tosin aika tiukka ykkösluokan radalle, jos miettii minejä ja varsinkin tuollaisia Mörkön kaltaisia tahmatassuja. Rataantutustumisessa kiinnitin erityistä huomiota sijoittumiseen hypyillä välttääkseni rimojen kolisemisen. Myös kontaktiesteet toivat vähän päänvaivaa, sillä Topi tuntuu paineistuvan aika lailla vieressä tuijottavasta tuomarista ja tuomari oli tällä radalla isokokoinen tummaan pukeutunut mies. Tuomari sijoittui kuitenkin mukavasti aika kauas kontakteista, joten ei tarvinnut vääntää ihmeellisiä valsseja päästäkseni hänen ja koiran väliin. Se tuntuu auttavan aika paljon Topia. Halliin päästessään Topi tiesi jo, että pääsee agilitaamaan ja oli jo valmiiksi innoissaan. Lähdössä se malttaa kuitenkin tosi hienosti, mikä on kyllä hyödyllistä - ison koiran kanssa kun on kätevä päästä sijoittumaan vähän kauemmaskin.  Hypyt meni tosiaankin hengitystä pidättäen ja yritin antaa koiralle tosi paljon tilaa, suoristaa sen joka esteelle ja pitää vauhdin tasaisena. Taas Topi oli ihanan reipas ja estehakuinen ja rata sujui suorastaan täydellisesti ihan viime metreille asti. Tätä kohtaa olin jo rataantutustumisessa pelännyt: hypyn jälkeen käännyttiin päinvastaiseen suuntaan pussille, jolloin koiran piti kääntyä heti hypättyään. Rataantutustumisessa olin oikein miettinyt käyttäväni pari sekuntia isoon kaarteeseen ja juoksevani koiran mukana pari metriä vielä hypyn ohi. Ehkä mietin kohtaa kuitenkin vähän turhan paljon, jolloin en ollut skarppina ja käänsin ihan himpun liian tiukasti. Myös Topi oli jo vähän häslä ja hyppäsi laiskasti. Kolin kolin sanoi rima. Piti tosissaan purra hammasta, ettei näyttänyt koiralle virhettä, mutta kun näki miten innoissaan Topi oli niin harmitus kyllä katosi vikkelästi. Lopun vedimme täysillä ja vielä pisteeksi iin päälle Topi lävähti oikein kunnolla viimeisen riman päälle. Näin meillä! Rata oli taas muuten moitteeton eikä hampaankoloon jäänyt mitään murusia. Taitava Topi!

Ehdottomasti positiivista tänään oli se, miten reipas ja innokas Topi oli. Sitä on niin ihana katsoa, kun tietää miten halvaantunut pelosta se voisi olla ja miten hyvin se pystyy kokoamaan itsensä ja luottamaan, että kaikki on ihan okei. Yksi suurensuuri plussa oli myös paljon parantunut yhteistyö radalla. Topin kanssa oli kiva tehdä ja silläkin oli ihan hirmuisen kivaa. Kunhan vähän vielä opitaan toisistamme radalla, niin hyvä tästä tulee ;)

Rimaongelmaan pureudutaan nyt täysillä. Ilmeisesti suurin vika on koiran tekniikassa, sillä kukaan silminnäkijöistä ei osaa nimetä mitään sen suurempaa syytä tiputteluun. Kolinaa kuuluu niin minun kuin äitini kanssa ja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Pompputreenit siis käyntiin! Pitää myös alkaa pitää tarkkaa kirjaa tippumisista, että näkee miten iso ongelma kyseessä onkaan.

Mörkö taitaa tulla seuraaviin kisoihin mukaan, sillä eihän tästä tule mitään kun ei palkintoja tipu lainkaan! ;) Oli itselleni eka kisa, kun ei lähtenyt mitään mukaan. Kuvittelin jo kerskuvani viiden vuoden päästä, että mottomme on 'Ei kisaa ilman pakintoa'. Vitsi vitsi :) Mörkö oli kuitenkin mukana kisoissa ja käyttäytyi tosi nätisti. Meillä oltiin tänään myös erityisen sosiaalisella päällä - Mörkö tähyili mangustiasennossa ihania tyttöjä tai edes rapsuttavia käsiä. Vihaksi pistivät kyllä ihmiset, jotka eivät katso koiriensa perään... Useaan kertaan Mörkön yllätti takaapäin koira, jonka omistaja kälätti toisten kanssa koira löysällä remmillä. Hyvin Mörkön pinna kuitenkin piti, mutta selvästi huomaa, miten se parin yllätysvierailijan jälkeen alkaa pälyillä vartioivasti peppuaan. Ei kai sille vain voi mitään, että Mörkö vetää tyttöjä kuin hunaja mehiläisiä söpöllä peräsimellään ;)

Seuraava vastoinkäyminen sattui melkein heti perään koirien nauttiessa jokapäiväisiä aamuherkkujaan. Mörkö on aina ollut erittäin huono kopittelija, minkä Topi fiksuna poikana on toki pannut merkille ja kehittänyt namitustilanteisiin aivan erityisen toimintasuunnitelman. Kun nami lentää kohti Mörkön sievää nassua, on Topi heti tikkana ajan tasalla ja haukkaa ilmaa Mörkön kidan alta. Pitäähän se nyt varmistaa, että jos Mörkön seula vuotaa, niin nami tipahtaa edes Topin suuhun. Topi luotti erinomaiseen suunnitelmaansa myös tänäaamuna, mutta ilmeisesti sekä ajoitus että syöksyn kohdistus olisivat kaivanneet pienoista hienosäätöä, sillä Topi nappasi vahingossa Mörköä silmästä. Hurjalta se näytti ja etenkin kuulostaa (mitäköhän keltaiset lehdet maksaisivat 'Koira puhkaisi silmän!' -otsikosta?), mutta nyt näyttää siltä, ettei Mörkö kaipaa kiireellistä tehohoitoa. Pahankuuloisesti se kyllä aamulla rääkäisi eikä kärsinyt pitää silmää auki, mutta nyt simmu näyttää olevan ihan kunnossa.

Päivällä tuli vielä tieto Rapsun kennelyskästä (paranemiset!), mikä antoi aihetta huoleen, sillä olimme viime perjantaina tollerityttöjen kanssa vepeilemässä. Mörkö toki remusi neitien kanssa nenäkosketuksia myöten, joten nyt vain pidämme peukkuja, ettei virus idä meilläkin. Olisi nimittäin tosi harmillista skipata launtaiset kisat Topin kanssa. Toivotaan parasta!

Tänään selvisi myös, että Mörkö nähdään seuraavanakin vuonna Cavalierkalenterissa. Samaan hengenvetoon täytyy tunnustaa, että Topin kuvat eivät ehtineet ehdolle Tolenteriin, mutta ovatpahan kuvat vuoden 2010 kalenteria ajatellen ainakin ajoissa perillä ;)

Aamulla suuntasimme taas treenailemaan agia. Tosiaankin taas, sillä nopeasti laskettuna minäkin olen viettänyt viikonlopustani tähän mennessä melkein kymmenen tuntia agin parissa: ensin möllit, sitten alkeiskurssin pitäminen ja vielä tämänpäiväiset treenit. Mitäpä muuta elämää tässä enää tarvitseekaan ;)

Mörkö oli nyt taukoillut Pieksämäen kisoista lähtien eli vajaan kuukauden, ja minä toiveikkaana toivoin edes jonkun muuttuneen tämä tauon aikana. Vaan ei, kun ei. Treenasin pääasiassa Topin kanssa ja Mörkö sai kerätä kierroksia laidalla. Välillä käytiin vetämässä sen kanssa revityspalkalla puomin alastuloa tai A-estettä. Tässä vaiheessa vire pysy ihan mielettömän hyvin ja koiran silmissä näkyi koko ajan valtavasta innosta kertova hullunkiilto. Tokoiltiin myös pikkuisen namipalkalla naksun kanssa ja M teki hienosti ja tsäpäkästi. Seuruut alkaa näyttää melkoisen hyviltä ja pitkäjänteisyys on kasvanut huomattavasti viime viikkojen aikana. Nouto on vähän aikaa junnannut paikallaan, mutta olen kuitenkin ihan luottavaisin mielin, että vielä joskus koira kannattelee kapulaa itse. Naksun kanssa sheippaamalla ollaan siis noutoa nyt otettu, kun saatiin oma kapula MM-kisoista ostettua. Treenien lopuksi ajattelin ottaa vielä muutamat esteet yksittäisinä Mörkön kanssa, suoraa putkea ja A-estettä. Putkeen syöksyi täydellä laukalla ja repi hyvin lelun kanssa, samoin A sujui ensin hyvin ja naksuttelin kontaktit ja palkkasin lelulla. Olisi ilmeisesti pitänyt jättää tähän, sillä vikalla kerralla M ampaisi naksun kuultuaan lutkuttamaan eilisen narttualkeiskurssilaisen pissiä, jota ei oltu siivottu kunnolla. Lopetin kaiken siihen, ja koira päätyi laidalle.

Nyt pitäisi taas miettiä, miten tästä jatkettaisiin eteenpäin. Näitä kaikkia on siis kokeiltu, eikä millään ole näkyvää vaikutusta:

• ei tauko, ainakaan näin lyhyt
• ei supernamit
• ei tosikiva revityslelu
• ei naksu
• ei nollatoleranssi haistelun suhteen
• ei lyhyet treenit

Koiraa ei vain yhtään kiinnosta, ei yhtään. Nyt olen vasta alkanut tajuta, että kaikki karkailut ja haistelut tulevat ilmi vain, jos näköpiirissä on esteet. Tokoillessa tai temppuillessa koiralla ei ole mitään ajatustakaan muuhun tekemiseen - häntä heiluu maksimiteholla ja pieni apinannaama loistaa kysyen 'mitätehdäänmitätehdäänmitätehdäänkerrokerrokerrojo!'.

Jos nyt miettisi treenailujen vielä jatkuvan, niin pitäisi miettiä tarkkaan, mitä tehdä jos koira lähtee omille teilleen hajujen perään. Rangaistuksessa ei ole järkeä, purkittaminen tai vedellä ruiskiminen todennäköisesti vain paineistaisi koiraa lisää ja ongelma pahenisi. Myöskään haistelun jättäminen huomiotta ei toimi, koska haistelu itsessään on koiralle paljon palkitsevampaa kuin se nami, jonka ihmisen luota saisi. Tähän mennessä olen itse käynyt hakemassa koiran, en palkannut tai torunut, ollut ihan passiivinen ja hommat on yleensä lopetettu siihen. Tässäkin on aukkonsa, koska koiran pitäisi saada se tieto, että haistelu on epätoivottavaa ja toisaalta myös palkka minulta oikeasta toiminnasta, ja nyt se ei saa kumpaakaan infoa ollenkaan. Poispäin juokseminen ja kiljuminen on kokeiltu, ei huomattavaa tehoa, koska taas tieto väärästä toiminnasta puuttuu ja minulta saatava palkka ei peittoa hajuja. Tähän väliin pitää sanoa, että esimerkiksi lenkeillä luoksetulon ongelmaa ei ole koskaan ollut, ja jos johonkin Mörkön taidoissa olen tyytyväinen niin luoksetuloon. Sitä kun voi pitää joka paikassa irti ja olla varma, että koira kyllä tulee salamana kutsusta. Poisluettuna taas agitreenitilanteet. Yksi keino, joka saattaisi toimia, voisi olla se, että kun koira lähtee, myös minä lähden piiloon, ja joku muu hakee koiran ja vie pois. Silloin tavallaan negatiivinen palaute (= mahdollisuus haistella poistetaan) tulee muualta kuin minulta ja koira saa itse hoksata, miksi katosin ja miksi haistelun mahdollisuus poistui. Tätäkään en toisaalta mielelläni kokeilisi, sillä tämäkin on vähän eri versiona kokeiltu vuosia sitten (negatiivinen palaute vieraalta oli oikeasti negatiivista, koira ajettiin pois hajulta) ja kyllähän koira sitten tuli pelottelun jälkeen viivana luokseni, mutta paineistuneena ja epävarmana. Jolloin saavutettu hyöty on taas olematon.

Ensin tietenkin pitäisi löytää syy koiran käyttäytymiseen - miksi haistelua ja karkailua on juuri agilitytilanteissa? Paineistuuko se, onko haistelu sijaistoiminto, sattuuko koiraa esteiden tekeminen, onko palkka väärä... Uskaltaisin kuitenkin veikata, että koko sotku juontaa juurensa sinne parin vuoden takaisiin samankaltaisiin ongelmiin, jolloin koiralla ei oikeasti ollut treeneissä kivaa. Välillä näytti kuitenkin taas tosi hyvältä ja siltä, että koira ihan tosissaan nautti radalla kiitämisestä, kunnes alamäki alkoi taas puolisen vuotta sitten. Viime tammikuussa koira oli kuin eri, sillä oli huippuvauhti, korvat aina mukana ja vire koko ajan ylhäällä. Syytä ailahteluun en osaa löytää, treenaamisessa ei ole ollut suurta muutosta, palkkausta ei ole muutettu radikaalisti jne. Treenit ovat olleet jatkuvasti minimittaisia, helppoja tiheäpalkkaisia harjoituksia, joissa koira on saanut kaiken aikaa reilusti positiivista palautetta. Koiralle ei ole siis edes annettu mahdollisuutta epäonnistua. En edes pysty muistamaan, milloin Mörkö olisi saanut radalla negatiivista palautetta, minkä takia on jännä ajatus, että koira olisi hirveän kuormittunut ja tarjoaisi siksi sijaistoimintoja. En näe myöskään omassa toiminnassani suurta eroa esimerkiksi agia ja tokoa treenatessa.

Voihan syy toisaalta olla niinkin yksinkertainen, että palkka on huono. Ruokapalkasta on kokeiltu ainakin nämä...

• nakit
• lihapullat
• broileripyörykät
• raaka liha
• possupihvi
• Frolic ja muut keinotekoiset namit
• kaikki erilaiset luut (possunkorvat, DentaStixit, rouhetikut, raa'at luut..)
• kuivattu maksa
• kuivattu kana
• juusto
• + nameilla täytetty aktivointipallo

...ja leluista, joita on viskottu, piilotettu, revitty, käytetty härnäämisessä...

• pallot
• vinkulelut (isot, pienet, kumiset, karvaiset)
• taistelupatukat
• namipatukka (sisällä namia)
• punotut köydet
• kilisevät ja kolisevat lelut

...ja vielä kaikenmaailman rapsutukset, leikitykset, kehumiset, hippaleikit, pusuttelut, sylittelyt, silittelyt... Mielikuvitus alkaa loppua.

Toki olisi sekin vaihtoehto, että yksinkertaisesti antaisi agilityn olla, kun koira ei siitä nauti. En kuitenkaan haluaisi heittää hanskoja tiskiin, vaikka ehkä ylpeyden ei nyt pitäisi käydä lankeemuksen edellä... Tuntuu pahalta katsoa koiraa, joka ei kuitenkaan nauti tekemisestä ja tekee vain, kun käsketään, mutta toisaalta on yhtä paha katsoa koiraa, joka räkyttää ikkunassa muiden lähtiessä kaikkiin kivoihin paikkoihin. Tavallaan Mörkö tykkää tehdä kaikkea ja puuhastella kanssani, mutta sitten taas toisaalta sen stressitaso on jatkuvasti pilvissä kun tehdään, mikä ilmenee tassujen nakerteluna ja turhana räyskyttämisenä. Nyt, kun ei olla tehty paljoa mitään, vain kävelty metsässä ja temppuiltu kotona, niin koira on paljon levollisempi ja tyytyväisemmän oloinen. Kun ei fysiikka ja pääkoppa ole työntekoon kehitetty, niin ei vain ole. Pahalta kuitenkin myös tuntuu jättää koira rannalle, kun se tavallaan tykkää kuitenkin tehdä.

Omin silmin on aina niin vaikea analysoida omia probleemia, joten jos jollakin olisi ideoita ongelman purkamiseen niin niitä otetaan tosiaankin vastaan :) Tai ehkä itse vain ylireagoin ja ongelma ei ole näin paha alkuunkaan. Suurimman osan ajasta Mörkö on kuitenkin kivasti mukana tekemisessä ja kertoohan tuloksetkin sen, mutta nämä aallonpohjat pistää aina miettimään.

Mutta jottei nyt ihan miinussävyinen olisi tämä vuodatus, niin mainittakoot, että Topin treenit menivät varsin mallikkaasti tänään. Ihan positiivisin mielin voi lähteä Varkauteen kisailemaan. On muuten hirmu isot kisat tulossa, maksiykkösiäkin melkein neljäkymmentä! Olen myös lupautunut ohjaamaan Jonnia, joten tiedossa on pitkä päivä, kun Topin eka startti on aamukahdeksalta ja Jonnin viimeinen iltakahdeksan jälkeen. Lauantaina siis tuskin raportti ehtii tänne blogiin asti ;)

Möllirata oli kiva vauhdikas rundi, ei mitään kovin kinkkisiä ansapaikkoja tai muita. Meille tosin haastetta toi puomi, jolle tultiin kovasta vauhdista yhdeksänkymmenen asteen kulmasta esteeseen nähden. Sain kuitenkin yllättävän hyvin suoristettua ja rauhoitettua Topin, jolloin tuloksena oli tosi nätti nelitassukontakti. Topi teki muutenkin varsin hienoa työtä - tuloksena nolla ja suhteellisen hyvä aika. Vähän koiraa tosin kuitenkin jännitti paikka ja ihmiset, vaikka kummatkin olivat melko tuttuja Topille. Oli kuitenkin kiva nähdä, miten Topi välillä oikein innostui ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi, mutta vastapuolena olivat taas esimerkiksi hitaat kepit ja tosi raivostuttavat pälyilyalasmenokontaktit. Ilmeisesti meidän nollamme oli maksien ainoa ja voitimme myös kisan.

Seuraavaksi vuorossa oli epävirallinen rata, jossa olikin jo reilusti enemmän haastetta. Topi kuitenkin selvitti radan varsin näppärästi, yksi rima vain tippui, tuloksena vitonen ja sijoitus toinen. Lisää nameja siis kotiinvietäväksi :)

Minun pitää ilmeisesti huomenna tehdä Topin kanssa, sillä viikon päästä koittavat Varkauden kisat, ja olisi mukava esittää hieman parempaa yhteistyötä silloin.. Kyllähän radat sujuvat meillä ihan nätisti, mutta tekemisessä ei ole yhtään varmuutta. En esimerkiksi uskalla päästää Topia radalla silmistäni hetkeksikään, sillä en tiedä mitä se missäkin tilanteessa tekee. Sitten taas tulee ongelmia, kun en voi yhtään katsoa mihin juoksen ja vedän koiran esimerkiksi huonoilla linjoilla esteille. Mörkön ja jopa Jonninkin tunnen sen verran hyvin, että tiedän tarkkaan mitä ne tekevät eri tilanteissa ja miten ne toimivat eri ohjauskuvioilla, jolloin on itse helpompi liikkua radalla, kun tietää mitä koira aikoo tehdä. Tähänhän ei tietenkään auta muu, kun yhdessä tekeminen, mars Topia treeneihinkin ohjaamaan siis ;)

Tämänpäiväinen treeni oli ykkösluokan rata pienillä vaikeutuksilla. Olikin ihan hyvä kokeilla vähän helpompi treeni, jossa vauhti kasvaa suuremmaksi ja koira kuumuu. Casse olikin jo vähän rennommin kun viime kerralla, ja kun minäkin alan olla sille ihan tuttu juttu, niin vähän voi jo viilata tyhmää ja hidasta ohjaajaa linssiin. Casse oli varsinainen sähköjänis ja minä vastaavasti vielä vähän unessa, joten taas meni hetken aikaa, että sain ohjauksen kohdalleen. Saatiin myös treenattua A-estettä ensimmäistä kertaa radan osana ja ensimmäisellä kerralla kierrokset oli sen verran pilvissä, ettei koira olisi millään malttanut tehdä kontakteja huolella. Hirmuinen halu Cassella on kyllä tehdä oikein, mutta kun on sitten taas niin mielettömästi energiaa niin on niin vaikeaa rauhoittua hetkeksi. Ensimmäisen kerran jälkeen kontakteissa ei tosin ollut moitteen sijaa, mutta selvästikin pitää aina ekalla radalla olla tarkkana, että kertoo koiralle kyllin selkeästi mitä pitää tehdä. Keinulla oli myös Cassella ekalla kerralla turhaa kiirettä ja lähti kontaktilta ilman lupaa, mutta muilla kerroilla teki juuri niin kuin pitää. Kepit sujuivat tänään hienosti, takaaleikat ja kaikki onnistuivat. Rimatkin pysyivät yllättävän hyvin ylhäällä - vain kerran taisi roiskaista, ja silloinkin oli vahingossa jäänyt 65 senttiin. Pitää kuitenkin treenata hyppytekniikkaa, jos joskus sattuisi kisoissa korkeimmassa tapissa rimat olemaan. Putkissa Casse on oikea priimus ja koska se lukee niin erinomaisen hyvin omaa hartialinjaani, sen kääntäminen putken päihin sujuu näppärästi. Kaiken kaikkiaan treenit rullasivat oikein hyvin ja yhteistyö pelasi mainiosti. Vähän Cassea jänskätti läheisen ampumaradan paukut, mutta tekeminen peittosi kuitenkin pelon. Huomasi, että tätäkin on Cassen kanssa harjoiteltu.

Nyt Casse matkasi takaisin Tohmajärvelle kotiinsa, mutta onneksi pääsemme taas tekemään yhdessä jo viikon päästä, kun Joalla on möllit lauantaina. Taas on siis luvassa uusi paikka ja uudet esteet - mielenkiintoista nähdä miten kisatilanteessa homma pyörii ja yhteistyö pelaa.

Tuossa juuri naureskeltiin, että Mörkön ohjaaminen saattaa ensi viikolla tuntua vähän laimealta Cassen jälkeen... Miten voikaan olla niin erilaiset koirat! Tosin Mörköllä alkaa nyt back to basics -kurssi, jolloin aloitetaan kaikkien esteiden opettelu lelulla uudestaan, toisin sanoen siis Ei Enää Yliaikaa EEY -kampanja pyörähtää käyntiin ;) Tulokset nähdään sitten kevään kisoissa, nyt Mörkö saa huilia skabailemisesta koko talvikauden ajan.

Muutaman päivän hoitolassa oleillut Casse oli luonnollisesti varsinainen virtasähikäinen. Vieraassa autossa matkustaminen sujui kuitenkin varsin mallikkaasti, Casse matkasi takakontissa häkissä ja Topi oli etupenkin jalkatilassa. Mörkö jäi kokonaan kotiin, sillä kun on silmä pitkästä aikaa hieman kipeä. Perjantaina se aristeli sitä jo hieman ja eilen illalla mökkiriekkumisen jäljiltä ei kärsinyt pitää enää auki. Silmä oli myös ihan ärtynyt, mutta mitenkään erityisesti se ei vuotanut. Tänään se on ollut jo parempi ja M pitää sitä jo miltei normaalisti auki, eli todennäköisesti siihen oli vain tökännyt jokin risu ikävästi.

Olin valinnut meille treeniksi harjoituksen, jossa tulisi mahdollisimman monia juttuja harjoiteltua. Oli niin hyppypyöritystä, vääriä putken päitä kuin puomille vauhtisuoraakin. Cassen rimat olivat lattianrajassa sen kipeän tassun vuoksi - koirakaveri oli tehnyt yllätysiskun Casse-parkaa päin ja etuosa oli venähtänyt ikävästi. Minulle tämä tiesi lisähommia, Casse kun pikkumaksina viilettää huomattavasti nopeammin matalien rimojen ylitse kuin korkeiden maksihyppyjen, mikä taas merkitsi sitä että myös minun oli viiletettävä nopeammin ;) Myös A-este oli tassuvaivan takia pannassa.

Ensimmäisellä kerralla olin itse melkoisen hukassa tuulennopean ja ohjausherkän Cassen kanssa, mutta hiljalleen mieleen muistui että Casse on vähän erilainen kaveri kuin Mörkö the tahmatassu. Oli kyllä taas niin tervetulletta ohjata koiraa, joka osaa tehdä töitä itsenäisesti ja jonka kanssa pelkällä kropan kääntämisellä pystyy tekemään ihmeitä. Kääntöpuolena on taas sitten luonnollisesti se, että Casse antaa ohjausvirheitä paljon vähemmän anteeksi kuin Mörkö. Vaan onpahan minullakin vähän enemmän tehtävää radalla :) Lopulta löysimme yhteisen sävelen ja homma alkoi sujua. Kaarrokset saimme puolentoistatunnin aikana selvästi pienenemään ja puomin ylösmenokin alkoi sujua sievästi. Teknisesti Casse on kyllä hirmu taitava jätkä ja esimerkiksi puomin alasmenot olivat tänään ihan erityisen hienoja. Keppien kanssa tosin saimme vääntää ja kääntää vähän enemmänkin ennen kuin oikea keppiväli löytyi avokulmasta, takaaleikkaukset ja suljetut kulmat sen sijaan onnistuivat loistavasti.

Agitreenin jälkeen suuntasimme vielä katsomaan kuinka yhteistyö sujuu isommassa häiriössä. Nokka kohti tokotreenejä siis! Meitä oli aika pieni porukka, Milo-cavalier, seitsemänkuinen shelttineiti ja Casse, mikä ehkä olikin ihan hyvä aloitus. Casse käyttäytyi taas täysin moitteettomasti eikä ollut toisista koirista mainittavastikaan kiinnostunut. Kävelimme vielä keskustan läpi tokokokeen tuulia haistelemaan, ja Casse käyttäytyi taas hirmuisen hienosti. Puolivuotiaan Vappu-lyhkäripyrrin kanssa vaihdettiin myös kuulumisia ja kaksi Ranskan asukkia ymmärsivät toisiaan vallan mainiosti. Kovin paljoa samaa näköä koirissa ei kyllä ollut - toinen musta, toinen fawn, toinen narttu, toinen uros, toinen lyhkäri, toinen pitkäkarvainen... Eleissä sen sijaan pystyi näkemään yhteneväisiä piirteitä.

Kaiken kaikkiaan yhteistyö Cassen kanssa sujui paremmin kuin olisin ikinä osannut odottaakaan. Koira käyttäytyi koko päivän niin hyvin kuin vaan voi käyttäytyä ja näytti myös nauttivan paljon, kun pääsi tekemään. Oli myös varsin ihmeellistä treenata sekä agia että tokoa samana päivänä - Mörkön fyysiset rajat kun tulevat vastaan jo agitreenin puolivälissä. Urheasti Casse kesti myös myrskyn merkit, sateen ja tuulen, eivätkä ne vaikuttaneet sen tekemiseen oikeastaan lainkaan. Vielä paluumatkalla hoitolaan Casse näytti ihan yhtä virkeältä kuin aamullakin ja vain märkä ja hiekkainen turkki kertoi, että hommiakin oli tehty. Casse vakiinnutti tänään lopullisesti paikkansa ihanimpien koirien top kolmosessa, varmaankin osaltaan sen takia, että siinä on hyvin paljon samaa kuin Topissa. Molemmilla on melko samanlainen, vähän synkempi tausta eikä kummastakaan uskoisi millaisia ne ovat nuorempana olleet. Casse on myös yhtä pehmeä kuin Topi ja käyttäytyi esimerkiksi lepattavan pressun kohdatessaan tismalleen samalla tavalla kuin Topi. Samalla molemmat ovat myös yhtä kuuliaisia ja työintoisia.

Joku nimeltä mainitsematon on tainnut löytää Sen Oikean Rodun... vaan mistäköhän tuollaisia pyllereitä löytäisi lisää... :)

Kisailimme tänään Pieksämäellä varsin hienoin tuloksin. Myös Topi skabaili tänään, joten jouduimme starttaamaan jo aamukuuden aikaan. Epäilinkin vähän Mörkön turnauskestävyyttä, kun päivä tulisi venymään niin pitkäksi.

Ykkösillä tuomarina oli Elina Hannikainen, meille ihan uusi tuttavuus. Pian paljastuikin, että Elinan radat eivät olleet mitään kovin simppeleitä eikä aikakaan matelijoille ollut. Ensimmäisella radalla jo heti alkuun oli laitettu kauempaan putken päähän meno, jonka jälkeen meno jatkui puomin kautta jälleen epäloogisempaan putken koloon. Topin suosikkeja siis! Topista on hirmu kivaa mennä juuri sinne, minne ei näytetä. Hallia emme käyneet lainkaan pällistelemässä ennen suoritustamme, vaikka olisi ehkä pitänytkin. Topia nimittäin jänskätti jonkin verran, jolloin se oli äärimmäisen hidas. Puomilla tuomari oli kummallisen lähellä ja kepit myös hyvin varovaiset. Topi teki kuitenkin siistiä työtä eikä jännityksen takia edes kummemmin höseltänyt - tuloksena nolla ja aikavirhettä 0,62. Niin, aikavirhettä, Topilla, punaisella raketilla. Meidän täytyi tulla siihen tulokseen, että Topi on vuosien kuluessa sopeutunut äitini vauhtiin ja kun vielä jalat vähän tutisivat, ei vauhti ollut lähelläkään parasta Topia. Mutta nolla mikä nolla! ;)

Toinen rata ei ollut sen helpompi kuin ensimmäinenkään. Nyt Topi oli jo melkoisen rentoutunut, ja se näkyikin parempana vauhtina, mutta toisaalta taas ehkä vähän häsläämisenä. Alussa oli hyppysuora, jonka hypyt olivat vinksinvonksin. Yritin antaa Topille reilusti tilaa ja se loikkikin komeasti kaksi ensimmäistä hyppyä. Mutta mitä tapahtuukaan kolmannella esteellä, jolle linja oli jo tikkusuora - ronskisti rima alas. Nyt harmittaa, kun ei tullut videoitua, sillä en tiedä miksi rima tippui. Ehkä Topi kiirehti liikaa seuraavana olleelle A-esteelle tai itse sanoin jotain väärään aikaan. Riman tippumisesta omat kuvioni menivät ihan täysin sekaisin ja unohdin hetkeksi mitä piti tehdä, jonka seurauksena en saanut koiraa ohjattua aan jälkeiselle pituudelle. Jouduin kiepsauttamaan Topin ympäri enkä hakenut sille uusintayritykseen riittävästi vauhtia, jolloin Topi kompasteli myös pituuden paloihin. Loppurata meni sujuvasti ja edelliseen rundiin nähden vauhdikkaasti. Lopullinen tuloksemme oli 10 ajalla -4,27.

Seuraavaksi oli Mörkön vuoro. Kakkosilla oli suosikkituomarimme Mujunen, ja rata olikin hänelle tyypilliseen tapaan sanalla sanottuna mielenkiintoinen. Mörköä se ei kuitenkaan haitannut, ja se vetäisi nollan ajalla -5,33. Mikään kovin sujuva rata ei ollut, sain taas tuuletella kitarisojani ja äänijänteet saivat kunnon tehotreeniä. Kun kohta vielä paljastui, että nollamme oli yhdeksän koiran luokassa ainoa, menolippu kolmosiin oli lopullisesti leimattu. Hyvä Mörkö! Enpä olisi puolitoista vuotta sitten uskonut, että Mörkö joskus suostuisi hyppäämään, saati menemään kokonaista rataa. Tai saati ikinä nousemaan kolmosiin. Mahtavan hieno pikkumies, joka on kyllä kehittynyt huimasti viimeisen puolen vuoden aikana :) Oli taas todellinen ilo työskennellä Mörkön kanssa, kun se oli täysillä mukana ja pieni apinannaama loisti tekemisen innosta. Toivottavasti karkuretket olisivat nyt taakse jäänyttä elämää. Taitava jätkä!

Päivän lopuksi osallistuimme vielä kolmosten A-kisaan. Ensimmäinen starttimme kolmosissa meni varsin mallikkaasti: tuloksena ratavirheiden osalta nolla ja aikavirhettäkin vaan ihan hippunen, 1,29. Ei yhtään  tavalliseen tapaan harmittanut tuo aikavirhe, sillä Mörkö teki koko päivän tosi hienoa työtä - eikä sitä kai heti ekasta kolmosen startista pidä huipputuloksia vaatia ;)

Eilen hurautimme kaupungin sykkeeseen Mörkön kanssa haistelemaan vähän uusia tuulia ja tarkkailemaan, onko Mörkö yhtä pesunkestävä citykoira kuin ennenkin. Alussa hökellys oli hirmuinen, ja ensimmäiset viisi minuuttia Mörkö leikkikin holtittomasti ympäri ämpäri sinkoilevaa päätöntä kanaa. Kuitenkin, kun pisut ja kakat oli tehty, ja vähän pällistelty ympärilleen, yllättävänkin nopeasti koira rauhoittui eikä remmi kiristynyt enää kertaakaan koko illan aikana. Muistellen niitä auvoisia pentuaikoja, jolloin seuranani oli kaiken aikaa se räjähdysherkkä sähikäinen ;)

Ensin suuntasimme parkkihalliin. Tuttu juttu, tuumi Mörkö ja piti hännän ja korvat terhakkaasti pystyssä. Niin ostoskärryjen räminä kuin kolisevalla ritilällä tepastelukaan eivät saaneet elekieleen muutosta, kuten osasin odottaakin. Kolisutin vielä ritilää, jolloin hallissa kaikui, mihin Mörkö reagoi lähinnä muuttumalla skarpimmaksi - ritilä oli kolinan jälkeenkin yhtä hyvä kaveri kuin ennenkin sitä.

Seuraavaksi kiertelimme muuten vain keskustassa. Kovaääniset ihmisjoukot, leikkivät lapset ja tuulessa lepattavat mainokset Mörkö sivuutti täysin eikä oikein huomioinut esimerkiksi ihmisiä ollenkaan. Läheltä kovaa ohi viuhahtaviin autoihin sen sijaan M reagoi välilllä yllättävänkin vahvasti; laski hetkeksi hännän alas, minkä jälkeen tosin palautui heti. On tainnut katsella autoja vähän eri silmällä sen jälkeen, kun muutama kuukausi takaperin ihan vieressä aidan takana räjähti isokokoinen koira räyskyttämään samalla, kun ohi meni kovaa ääntä pitävä pakettiauto. Keikkuva laituri sen sijaan oli vanhaa kauraa, samoin penkeillä kiipeily, metalliliuskoilla liukastelu ja hassuihin patsaisiin tutustuminen.

Seuraava koitos oli kolisevan sillan alittaminen. Sillalla on ramppeja, jotka pitävät melkoista ääntä, kun autot huristelevat niiden yli, ja sillan alla ääni toki kaikuu moninkertaisena. Topista juuri tuo kyseinen silta on aina ollut hirmu jännä, Mörkö taas ei ole sille sen kummempaa huomiota suonut. Ensimmäisellä alituksella sillan yli meni jokin rekka tai muu iso auto, ja pauhu oli sen mukainen. Mörkön reaktio oli ihan terveen koiran toimintaa: säpsähti aika lailla mutta ei yrittänyt mitään paniikinomaisia pakoyrityksiä. Palautui heti. Itse en reagoinut koiran käytökseen mitenkään. Sitten toisen kerran tunneliin. Ei mitään merkkiä aiemmasta hui kauhistuksesta, vaan häntä komeana sirppinä reippaalla askeleella kohti pimeyttä. Nyt haki koko ajan kontaktia ja kun pamahti, tuli polvitaipeeseen kiinni, josta kuitenkin siirtyi takaisin sivulle nopsaan. Vielä kolmannen kerran alitettiin silta - taas reippain ja iloisin mielin. Alla otettiin muutama kiva temppu ja toimintakyky oli kaiken aikaa mainio vaikka yllä kolisikin. Tässä välissä kierrettiin pieni lenkki, jonka jälkeen tultiin takaisin sillalle. Halusin nähdä, miten Mörkö nyt suhtautuisi juttuun, muistaisiko se että siellä pamahtelee ja jos muistaisi, miten se näkyisi. Vaan ei näkynyt mitenkään kummoisesti: nuuskutteli ensin jotain ihanaa hajua sillan vieressä tovin, minkä jälkeen tepotti innokkaasti sen alle. Nyt ei reagoinut ääniin oikein mitenkään ja elekieli oli koko ajan itsevarmaa ja reipasta. Vielä pari kertaa sahasimme eestaas ja aina häntä viuhui yhtä tiuhaan kuin edelliselläkin kerralla. Ei siis mikään kovin pehmeä poika ja palautuikin silmänräpäyksessä, jos vähän jännää olikin.

Varsin rohkea ja reipas pikkujätkä vieläkin kaiken kaikkiaan! :) Tosi hyvin haki myös turvaa minulta, jos oli itse epävarma. Voisi kyllä useamminkin ihan keskustassa käydä palloilemassa, kun Mörköstä se on kuitenkin tosi kivaa ja positiivisella tavalla jännää. Helposti sen kyllä saa rättiväsyneeksi - välillä tuntuu, että vähän turhankin vikkelään. Vaan onhan sillä elopainoakin aika paljon vähemmän kuin ikitouhottaja-Topilla ;)

Tänään kävimme vetämässä koirille jäljet - molemmille yksikulmaiset. Topin jäljellä tosin on pituutta puolet enemmän ja makaukset suorilla osuuksilla, Mörköllä on lyhyt ja toivon mukaan helpossa maastossa. Nyt pitäisi saada sille huippuonnistunut suoritus tehtyä, että sen itsevarmuus ja into kasvaisivat taas entisiin mittoihin. Intoa sillä tosi kyllä on, mutta tietynlaista varmuutta tekemisessä ei näy ja aika helposti näyttää myös luovuttavan. Pitänee itse yrittää pitää suu kiinni ja antaa koiran itse pähkäillä ongelmakohdat auki. Helpommin sanottu kun tehty! Nimimerkillä koiran hyvää työskentelyä joka lajissa sotkeva ohjaaja ;)

Tässä vielä lauantain Siilinjärven kisojen B- ja C-kisojen radat. Kiitos Niinalle radoista!

Perheemme kääpiöedustus kävi eilen vähän pitämässä hauskaa Siilinjärvellä yhteensä kolmella radalla. Sää ei ollut kehuttava: vettä satoi kun saavista kaatamalla koko päivän ja hevosmaneesin ympäristö oli inhassa liejussa. Lisähaastetta päivään toi mini kakkosissa kisannut Demi-cavalier, jonka kanssa Mörkö oli lähekkäin lähtölistassa. Päätin kokeilla toisenlaista taktiikkaa kuin ennen, ja päästin Mörkön tutustumaan Demiin ennen rataa - kielletty hedelmähän se aina eniten houkuttaa. Se olikin oikea ratkaisu ja Mörkö ei vilkaissutkaan ihanaan tyttöön päin silloin, kun tehtiin hommia. Tosin hommia me ei kovin uutterasti tehty, vaan kirjaimellisesti vain pidettiin hauskaa.

Ensimmäinen rata oli sekä teknisesti haastava että ihanneajaltaan tiukka. Heti alkuun oli hyppy - hyppy - kepit vaikeassa kulmassa. Päätin ottaa riskin, ja ohjasin koiran keppien vasemmalta puolelta, jolloin koiralle itselleen tuli isoin työ löytää oikea väli. Onnistuessaan laskin sen puolen olevan nopeampi vaihtoehto. Mörkö oli ennen rataa tosi hyvässä vireessä, kun oli innostunut repimään uutta MM-kisoista mukaan tarttunutta namitaskupatukkaa. Kokeilin lähtöä niin, että Mörkö on sylissä, josta suoraan lentää radalle. Se toimi, ja koira lähti tosi vauhdikkaasti etenemään kohti keppejä. Kroppa ei kuitenkaan kääntynyt riittävän sutjakkaasti, ja vaikka miten Mörkö yritti, se päätyi silti kakkosväliin. Vitonen siis tästä. Kuitenkin, vaikka palasimme takaisin keppivirheisiin, olin hirmu tyytyväinen siihen miten koira yritti hakea keppejä, ei haahuillut, vaan oikeasti tiesi mitä pitäisi tehdä ja eteni päättäväisesti oikealle esteelle. Vitosen lisäksi saimme reilusti aikavirhettä ja tuloksella 16.20 sijoituimme kolmansiksi. Ei siis vieläkään kisaa ilman palkintoa! ;)

Toinen rata oli sekin teknisesti vaikea: paljon ansapaikkoja ja hankalia linjoja esteille, ja myös ihanneaika oli taas tiukka. Koska tiesin, ettemme ihanneaikaan pääse, juoksin kontaktit täysillä läpi ja vedätin koiraa reilusti niin, että se jäi välillä paljonkin selän taakse. Kepeiltä taas vitonen, mikä oli aika jännä juttu. Mörkö ei nimittäin haahunnut tai edes juossut keppien ohi, vaan meni taas toisesta välistä sisään. Sitä se tekee todella harvoin, liekö sitten ekalla radalla vahvistunut toiseen väliin meno vai mikä oli kyseessä. Puomin alasmenon loikkasi, mutta otti kuitenkin. Keinu oli kolmanneksi viimeisenä, ja kun oli jo keppien vitonen alla, en jäänyt koiran tueksi vaan juoksin reilusti poispäin. Sitä Mörkö ei kestänyt, vaan hyppäsi hieman ennen keskikohtaa pois esteeltä. Treeneissä se on tehnyt poishyppäämistä, joten hyvä tietää, että voi tehdä sitä myös kisatilanteessa. Tämän radan tulos 27.74, eli yli tulosrajan. Vaikka meillä muhkeita yliaikoja ennestään onkin, taitaa tämä voittaa kaikki aiemmat kepeästi. Saavutus sekin :)

Kolmannelle radalle ei ollut enää minkäänlaisia tulostavoitteita ja Mörkölläkin alkoi olla vähän pläähyyh-tunnelmat päällä. Rata oli B-kisan rata nurinpäin, eli keinu oli taas kummittelemassa, tällä kertaa heti alussa. Nyt jäin koiran tueksi keinun vierelle, tuloksena hyvin hidasta toimintaa, mutta tuli kuitenkin urheasti alas asti. Sitten teki sen, mitä olen pelännyt kisoissa tapahtuvan, eli lähti takaisin keinulle, kun se pamahti. Ei kuitenkaan räyskyttänyt tai hyppinyt, kävi vain tsekkaamassa mitä tapahtui, minkä jälkeen malttoi hienosti lähteä jatkamaan. Puomilla juoksin taas reilusti ohi, ja kun olin sijoittunut vähän vinoon esteeseen nähden, koira hyppäsi pois sivusta, josta tuli virhe. Mörkön kisauran eka kontaktivirhe ja sekin ihan tarkoituksellinen :)  Seuraavatkin virheet tulivat kontaktiesteeltä, aalta, kun vedin koiran esteen ohi. Uusintayrityksessä ei ollut tarpeeksi vauhtia, ja meno loppui ylösmenon puoleenväliin. Rapsutin kannustukseksi koiraa vähän leuan alta, josta kosketusvirhe. Kolmannessa aan yrityksessä kävi samoin kuin toisessa: vaikka Mörkö sinnikkäästi yritti kiivetä ylös harjalle asti, luisui se yhtä kovaa vauhtia alaspäin. Kolmas kielto toi sitten hylyn.

Tosi mielenkiintoiset kisat siis, virheet eivät olleet lainkaan mitään tyyppivirheitä meille. Suurin osa oli tosin tavallaan suunniteltuja: halusin nähdä miten koira toimii eri taktiikoilla ja usein ei toiminut ;) Esimerkiksi kontaktivirhe olisi ollut ihan täysin estettävissä, mutta halusin nähdä, onko koiran askel niin pitkä, että voi loikata ylikin. Tosin luulenpa joskus vielä repiväni hiuksia päästä, kun koira alkaa toden teolla loikkia kontakteja... Pitää vain sitten muistella tätä aikaa, jolloin oikein kannustin sitä tekemään niin.

Pieksämäelle pitää saada ilmeisesti vähän jännitystä ja paineita alle, koska ilmeisesti tulostaso laskee kuin lehmän häntä, kun olen itse rento. Ohjauskin oli eilen ihan hirmu epätarkkaa ja juoksentelin koiran edellä miten sattui. Mörkö toki paikkaa tosi näppärästi virheitäni ja hakee esteet, vaikka vedättäisinkin reilusti, mutta eiliset töppäilyt oli Mörköllekin vähän turhan suuria paikattaviksi. Kontakteillakin se katsoi vähän että "hei, unohtukohan sulta nyt joku vai pitääkö tästä ihan oikeesti mennä superhyperjättipupuloikilla yli?". Taidamme ensi lauantaina palata taas vanhaan kontaktitekniikkaan ainakin ekalla radalla; sitten jos emme ihanneaikaan pääse, niin seuraavalla radalla riskillä kannustan koiran laukkaan ja siten loikkaan ;)