Tämänpäiväiset möllit olivat sanalla sanoen varsin mielenkiintoiset. Tällä kertaa alkukin oli hankala enkä siitä lopussa seisovasta kiitoksestakaan oikein tiedä... ;)

Casse ja kumppanit olivat ajaneet väärien ohjeiden ansiosta Joan kesäkentälle toiselle puolelle kaupunkia, joten oli veitsenterällä olisiko minulla koiraa alkuunkaan. Onneksi autossa nakotti kaksi aina valmista hätävaraa nimeltänsä prinssit Topi ja Mörkö, joten radalle sitä pääsisi muutenkin. Topi tosin oli jo valmiiksi kirjattu lähtöluetteloon starttaavaksi, koska nami- ja luuvarastomme olivat alkaneet huveta hälyttävästi ja oli Topin vuoro ansaita murua rinnan alle. Loppujen lopuksi Casse, Sirra ja edelleen Mörkön mielestä i-h-a-n-a juoksuinen Rulette ehtivät juuri sopivasti perille.

Sirra kävi ensin vähän harjoittelemassa maksullisesti mölliradalla. Vähän vielä vaatii treenaamista ja ennen kaikkea sitä, että Sirra oppii tuntemaan minut paremmin. Täytyy tosin Sirran kunniaksi sanoa, että se oli varsin urhea ihan ekassa kisatilanteessaan vieraassa paikassa ja vieläpä melko tuntemattoman ihmisen kanssa.

Seuraavaksi Casse. Casse, jonka ajatukset pyörivät melkoisen tiiviisti autossa odottavassa juoksuisessa Ruletessa. Lähdössä jätkä vähän katseli auton suuntaan siihen malliin, että mietin malttaako se lähteä radalle alkuunkaan. Siinä samassa sen silmiin syttyi kuitenkin tekemisen innosta kertova pilke eikä sen jälkeen huomio siirtynyt esteistä muualle. Rata oli itse asiassa melkeinpä yllättävän hyvä, huolimatta siitä että se päättyi toiseksi viimeisellä esteellä hylkäykseen. Casse kyllä heti viilaa oikeutetusti linssiin, jos minä nukahdan nanosekunniksikaan, mikä on aika hyvä keino hereillä pitämiseen ;) Loppusuoralla Casse kävi siis loikkaamassa yhden ylimääräisen hypyn sivusta, kun oma otteeni herpaantui ja korjausrääkäisy oli auttamattoman myöhässä. Muuten koira pysyi kuitenkin hyvin hanskassa ja yritän kovasti vakuutella itselleni, että seitsemäntoista estettä peräkkäin, ja vieläpä oikein suoritettuna, on aika iso luku treeneihin verrattuna ;)

Topi teki luokan viimeisenä ja nyt pitää tunnustaa, etten ollut ehtinyt uhrata ajatustakaan Topille henkilökohtaisesti räätälöidyille ohjauskuvioille. Hienosti Topi kuitenkin taipui cassemaiseen ohjaukseen ja sen seurauksena teimme varmaan möllihistoriamme ensimmäisen takaaleikkauksen hypyllä. Taisi olla jo aikakin kolmen vuoden jälkeen. Lyökö joku vetoa, milloin nähdään kyseinen tapahtuma Mörkön kanssa? ;) Topille tulokseksi nolla ja toinen sija. Luuvarastot siis taattu tähän mennessä, nameja vielä olimme vailla.

Epävirallinen rata oli varsin kinkkinen ja heti alkuun oli sijoitettu välistävetopommi eikä keppikulmassakaan säästelty. Ohjauksen punaisen langan arvelin kadottavani radan aikana useampaan otteeseen ja niinhän siinä molempien koirien kanssa lopulta taisi käydäkin..

Casse heitti uhmaiän päälle heti alkuradasta ja koska minä olen yksinkertaisen onnettoman huono tekemään minkäännäköistä välistävetoa vasemmalla kädellä, katsoi Casse parhaammaksi tehdä oman ratkaisun ja kiertää hypyn takaa. Mistäköhän saisi kaksi oikeaa kättä? Hmm. Seuraavat kolme estettä menivät mallikkaasti, vaikka minä sen kuulun punaisen langan muutamaan otteeseen onnistuin kadottamaankin. Renkaalla Casselle tuli jumi ja vasta neljännellä kerralla oikea väli löytyi. Voisin arvella syyn löytyneen itsestäni, kun kiirehdin ekalla yrityksellä turhan paljon jo renkaan edelle. Rengassuhelointien ansiosta sekoitin konseptini muutenkin, minkä seurauksena esimerkiksi kepeillä kailotin kepkepiä vaikka juuri ennen rataa minua oli siksakista muistutettu. Löytyisikö niitä uusia aivojakin jostain... Puomin kontaktilla koira heltisi lapasesta ja karkasi kontaktilta ennen lupaa - ampui väärään päähän putkeen. Lopussa Cassekin alkoi jo vähän hermostua ja oikein lällätellen veti väärälle hypylle. Aan kontaktin otti nätisti ja kaikki rimat pysyivät hienosti molemmille radoilla. Iso pino opittavia asioita on siis minulla jäljellä ja loppujen lopuksi hyvä, että Casse kertoo, kun menee joku vikaan. Ruleten juoksullakin tosin oli varmasti osuutensa sössäilyihin.

Topilla oli vauhti päällä ja se pääsi taas nauttimaan epämääräisestä pikasovitetusta ohjauksesta - hatunnosto siis Topille, joka klaarasi radan hienosti. Kepeillä itse onnistuin jotenkin oikein työntämällä työntämään Topin, joka ei ikinä aloita keppejä väärältä puolelta, minnekäs muualle kuin sinne väärälle puolelle. Tässä lienee jo paikallaan onnitella itseäni, koska Topi ei tosiaan koskaan aloita kepakkoja väärin. Joskus harvoin se saattaa tähdätä kakkosväliin, mutta väärä puoli ei tule kuuloonkaan. Muuten selvitimme radan suhteellisen näppärästi - tuloksena se keppien vitonen ja kolmas sija. Tavoitteet siis täyttyivät: uutuuttaan hohtava Snackies-pussi kököttää namihyllyllä ja possunnahkaluita on taas pari pussia lisää ;)

Mörkö, toisten ahkeroidessa, liihotteli seurapiiriperhosena tyttöjä pusuttelemassa. En tosin ole varma ääntelevätkö perhoset, sillä sitä Mörkö teki. Se nimittäin aloitti varsinaiset serenadilaulannat huomattuaan, että


Muilla paikallaolleilla oli hauskaa, minulla ei sitten niinkään, mutta mukavahan se on että Mörkö on kutsumuksensa löytänyt. Lopulta, vihdoin ja viimein, Mörkö pääsi kuhertelemaan Rulen kanssa, mutta Rulen mielestä pikkumusta oli vähän pelottava ja sai häädöt. Mörkö tutustui myös Sirraan, joka oli tosi kiva - tunne ei tosin taaskaan ollut molemminpuolinen. M yritti kovasti myös hurmata Peppi-enkkusprinkkua, mutta kaikki ihanat naiset tuntuivat tänään torjuvan Mörkön. Täytynee taas todeta, ettei pienen pojan elämä tosiaankaan ole helppoa.

Toivottavasti en nyt rakentele pilvilinnoja, mutta Mörkö tuntuu kokeneen taas viime vuonnakin tapahtuneen talvisen aikuistumisen, tai tässä tapauksessa ehkä sosiaalistumisen. Se nimittäin pusutti useammankin kaksijalkaisen naaman märäksi, kun laulannoiltaan ehti, ja - mikä ihmeellisintä - ei nokkaansa koputtanut vaikka pystykorvainen, vieras narttu haukkui päin nassua. Sen sijaan M laittoi täydet rauhoittelu- ja sovittelurepertuaarit käyntiin eikä mutissut lainkaan. Edistystä, edistystä!