Me startattiin sittenkin jo ensimmäistä kertaa kakkosluokassa Mörkön kanssa viime lauantaina Varkaudessa. Junior Cupin osakilpailu houkutti sen verran, että ilmoittautuminen lähti menemään, viime hetkillä tosin. Tuomarina meillä oli ihan uusi tuttavuus, Johanna Nyberg, jonka ratapiirustuksia tai ihanneaikoja ei ollut tullut netistäkään pahemmin urkittua.
Ensimmäinen rata oli melko simppeli ainakin hitaammanpuoleiselle ja ei-irtoavalle Mörkölle, sinkoilevan maxikoiran kanssa siinä olisi ehkä ollut vääntämistä ja kääntämistä hieman enemmän. Aika pitkä rata oli eikä aikaa sen suorittamiseen annettu ruhtinaallisesti, 52 sekuntia. Mörkö teki kertakaikkisen siistiä ja varmaa, tosin ehkä jokseenkin hidasta, työtä aina toiseksi viimeisenä olleille kepeille asti. Ajattelin jo rataantutustumisessa, että varmasti kämmäämme siinä vaikka M onkin aika varma kepittäjä ja heitämme hyvästit nollalle. Keppejä ennen oli keinu, ja mielessäni kummitteli tietenkin se, että koira lähtisi sen luo haukkumaan, jos emme vauhdilla lähtisi siitä pois kohti keppejä. Rataantutustumisessa olin suunnitellut ottavani Mörkön vain pikaisesti käteen ja lähettäväni sen siitä kiireen vilkkaa pujottelemaan. M lähti kuitenkin niin vauhdikkaasti ja määrätietoisesti keinulta kohti keppien ensimmäistä väliä, että jätin kaikenlaiset haltuunotot ja hidastelut kokonaan pois ja päästin koiran hakemaan välin ihan itsenäisesti. Vauhtia oli vain ehkä liialtikin, koira nimittäin porhalsi vauhdista hurmioituneena komeasti keppien ohitse. Ensin harmitti vietävästi, olisin voinut välttää virheen niin helposti ja ihanneaikakin oltaisiin todennäköisesti saatu ilman ylimäräisiä kierroksia alitettua. Jälkeenpäin aloin kuitenkin miettiä, että jossain vaiheessa on pakko jättää varmistelut pois virheidenkin uhalla, ja nyt oli oikeastaan hyvä sauma riskinottoon, kun ei meillä mikään kiire ole nousunollia napsia. Tuloksena siis 6,22: keppien vitosen päälle tuli vielä hippunen aikavirhettä. Rata tuntui olevan aika vaikea, koska tuloksia tuli tosi vähän ja mekin sijoituimme kolmanneksi tuollaisella tuloksella. Lisäksi saimme osallistumisoikeuden Vöyrillä elokuussa pidettävään Juniori Cup -finaaliin.
Toinen rata ei ollut sitten yhtään, ei yhtään meidän heiniämme. Tiukka-aikainen vauhtirata, jonka alussa oli, mikäs muukaan kuin kepit ja sen jälkeen vielä ihanampana keinu. Ei kyseisissä esteissä sinänsä mitään vikaa ole, eikä Mörköllä niiden kanssa sen kummempia ongelmia ole, mutta tuollaiselle huippuhitaasti kiihtyvälle menijälle ne olivat heti radan alkuun pahinta mitä voi olla. M ei muutenkaan kuulu maailman nopeimpiin kepittäjiin, ja kun kepit lätkästään nenän eteen koiran vielä vähän asennoituessa ajatukseen liikkua nopeammin kuin etana, lopputulos ei ole kehuttava. Suomeksi sanottuna kepit olivat siis järkyttävän hitaat, suurennuslasillakaan tarkasteltuna yhtään juoksuaskelta ei ollut nähtävissä mailla halmeilla. Keinusta voi sanoa kutakuinkin samaa: Mörköllä ei ollut mikään kiire eteenpäin, päinvastoin. Se tuntui tuumivan, että samalla kun odottelee keinun keikahtamista, voisi vaikka vähän tsekkailla ympäristöä (hyvät näköalat hei!), kun kerrankin pääsee lattianrajasta korkeammalle. Yllättävänkin hyvin M lähti kuitenkin käyntiin kankean alun jälkeen, mutta peli oli valitettavasti menetetty: puhdas nollaratakaan ei riittänyt, kun aikavirhettä oli se nelisen sekuntia. Toisaalta keinua ja keppejä ei voi laittaa kokonaan syyllisiksi, varmasti se, että koira oli likomärkä ja roskainen, alensi vauhtia ainakin jonkin verran. Mutta tiedänpä tästedes pukea kuraisena kisapäivänä Mrs. Hienohelmalle kurahaalarin :)
Ihan tyytyväinen voi olla: ensimmäiset kakkosluokan kisat ja molemmilta radoilta tulokset. Nyt vaan vauhtitreenit käyntiin, muuta me ei oikein tulenpalavasti tarvita ennen JoA:n kisoja. Ainakaan näillä näkymin ei ;) Bensamoottori voisi tosin olla tarpeen, ehkä se kiihtyisi hieman nopsempaan? Vaiko sittenkin suihkumoottori?
Ensimmäinen rata oli melko simppeli ainakin hitaammanpuoleiselle ja ei-irtoavalle Mörkölle, sinkoilevan maxikoiran kanssa siinä olisi ehkä ollut vääntämistä ja kääntämistä hieman enemmän. Aika pitkä rata oli eikä aikaa sen suorittamiseen annettu ruhtinaallisesti, 52 sekuntia. Mörkö teki kertakaikkisen siistiä ja varmaa, tosin ehkä jokseenkin hidasta, työtä aina toiseksi viimeisenä olleille kepeille asti. Ajattelin jo rataantutustumisessa, että varmasti kämmäämme siinä vaikka M onkin aika varma kepittäjä ja heitämme hyvästit nollalle. Keppejä ennen oli keinu, ja mielessäni kummitteli tietenkin se, että koira lähtisi sen luo haukkumaan, jos emme vauhdilla lähtisi siitä pois kohti keppejä. Rataantutustumisessa olin suunnitellut ottavani Mörkön vain pikaisesti käteen ja lähettäväni sen siitä kiireen vilkkaa pujottelemaan. M lähti kuitenkin niin vauhdikkaasti ja määrätietoisesti keinulta kohti keppien ensimmäistä väliä, että jätin kaikenlaiset haltuunotot ja hidastelut kokonaan pois ja päästin koiran hakemaan välin ihan itsenäisesti. Vauhtia oli vain ehkä liialtikin, koira nimittäin porhalsi vauhdista hurmioituneena komeasti keppien ohitse. Ensin harmitti vietävästi, olisin voinut välttää virheen niin helposti ja ihanneaikakin oltaisiin todennäköisesti saatu ilman ylimäräisiä kierroksia alitettua. Jälkeenpäin aloin kuitenkin miettiä, että jossain vaiheessa on pakko jättää varmistelut pois virheidenkin uhalla, ja nyt oli oikeastaan hyvä sauma riskinottoon, kun ei meillä mikään kiire ole nousunollia napsia. Tuloksena siis 6,22: keppien vitosen päälle tuli vielä hippunen aikavirhettä. Rata tuntui olevan aika vaikea, koska tuloksia tuli tosi vähän ja mekin sijoituimme kolmanneksi tuollaisella tuloksella. Lisäksi saimme osallistumisoikeuden Vöyrillä elokuussa pidettävään Juniori Cup -finaaliin.
Toinen rata ei ollut sitten yhtään, ei yhtään meidän heiniämme. Tiukka-aikainen vauhtirata, jonka alussa oli, mikäs muukaan kuin kepit ja sen jälkeen vielä ihanampana keinu. Ei kyseisissä esteissä sinänsä mitään vikaa ole, eikä Mörköllä niiden kanssa sen kummempia ongelmia ole, mutta tuollaiselle huippuhitaasti kiihtyvälle menijälle ne olivat heti radan alkuun pahinta mitä voi olla. M ei muutenkaan kuulu maailman nopeimpiin kepittäjiin, ja kun kepit lätkästään nenän eteen koiran vielä vähän asennoituessa ajatukseen liikkua nopeammin kuin etana, lopputulos ei ole kehuttava. Suomeksi sanottuna kepit olivat siis järkyttävän hitaat, suurennuslasillakaan tarkasteltuna yhtään juoksuaskelta ei ollut nähtävissä mailla halmeilla. Keinusta voi sanoa kutakuinkin samaa: Mörköllä ei ollut mikään kiire eteenpäin, päinvastoin. Se tuntui tuumivan, että samalla kun odottelee keinun keikahtamista, voisi vaikka vähän tsekkailla ympäristöä (hyvät näköalat hei!), kun kerrankin pääsee lattianrajasta korkeammalle. Yllättävänkin hyvin M lähti kuitenkin käyntiin kankean alun jälkeen, mutta peli oli valitettavasti menetetty: puhdas nollaratakaan ei riittänyt, kun aikavirhettä oli se nelisen sekuntia. Toisaalta keinua ja keppejä ei voi laittaa kokonaan syyllisiksi, varmasti se, että koira oli likomärkä ja roskainen, alensi vauhtia ainakin jonkin verran. Mutta tiedänpä tästedes pukea kuraisena kisapäivänä Mrs. Hienohelmalle kurahaalarin :)
Ihan tyytyväinen voi olla: ensimmäiset kakkosluokan kisat ja molemmilta radoilta tulokset. Nyt vaan vauhtitreenit käyntiin, muuta me ei oikein tulenpalavasti tarvita ennen JoA:n kisoja. Ainakaan näillä näkymin ei ;) Bensamoottori voisi tosin olla tarpeen, ehkä se kiihtyisi hieman nopsempaan? Vaiko sittenkin suihkumoottori?
Kommentit